Tommi Kari: Otamme kolme pistettä saarelta
JJK lähtee sunnuntaina parantamaan pistesaldoaan, kun joukkue matkaa IFK Mariehamnin vieraaksi. Kettupaidat eivät ole saalistaneet viimeiseen viiteen liigamatsiin täyttä pistepottia. JJK:n Tommi Kari luottaa omiensa iskukykyyn pienestä notkahduksesta huolimatta.
– Luotan siihen, että me otetaan tänään omamme, eli kolme pistettä saarelta. Viime peli antoi jo viitteitä paremmasta, erikoistilanteet vaan pitää puolustaa paljon paremmin. Kaikille tulee pitkän kauden aikana suvantovaiheita, meidän oli nyt. Katseet eteenpäin, uskon täysin, että me ollaan kauden jälkeen kolmen sakissa, Kari sanoo JJK:n verkkosivuilla.
Tilastojen valossa (lue uutinen) JJK:lla ei pitäisi olla nokan koputtamista, kun se sunnuntaina kohtaa vieraissa IFK Maatianhaminan. Kari ei kuitenkaan häiriinny aiemmista tuloksista.
– IFK on ollut tosi huonossa vireessä viime aikoina, mutta paha joukkue se on. Vähän pelaavampi joukkue kuin aikaisempina vuosina, mutta on sielä vielä isoja poikia tappelemassa. Tilastot on hankalat, mutta aiempiin vuosiin verrattuna otettiin Tamas (Gruborovics) pois sieltä, se on tehnyt aina meitä vastaan maalin.
//
LUE MYÖS:
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin

- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
JJK lähtee sunnuntaina parantamaan pistesaldoaan, kun joukkue matkaa IFK Mariehamnin vieraaksi. Kettupaidat eivät ole saalistaneet viimeiseen viiteen liigamatsiin täyttä pistepottia. JJK:n Tommi Kari luottaa omiensa iskukykyyn pienestä notkahduksesta huolimatta.
– Luotan siihen, että me otetaan tänään omamme, eli kolme pistettä saarelta. Viime peli antoi jo viitteitä paremmasta, erikoistilanteet vaan pitää puolustaa paljon paremmin. Kaikille tulee pitkän kauden aikana suvantovaiheita, meidän oli nyt. Katseet eteenpäin, uskon täysin, että me ollaan kauden jälkeen kolmen sakissa, Kari sanoo JJK:n verkkosivuilla.
Tilastojen valossa (lue