Kolumni: Teemu Pukki syrjäytti 13 miljoonan miehen
SuomiFutis.com-sivuston kolumnissa saksalaisen jalkapalloilun asiantuntija Pekka Franck uskoo FC Schalkeen siirtyneen Teemu Pukin sunnuntaiseen debyyttiin Bundesliigassa ottelussa FC Bayern Müncheniä vastaan. Franck toimi yli kahdeksan vuoden ajan Veikkaaja-lehden ja muun suomalaismedian Saksan kirjeenvaihtajana.
Jo viime viikolla arvelin kolumnissani tämän meneillään olevan viikon koituvan Teemu Pukin kohdalla erittäin mielenkiintoiseksi: muutamat lisätreenit joukkueen kanssa, muun ryhmän voimia kuluttava matka Euroopan liigan otteluun Romaniaan ja tänään sunnuntaina pelattava huippuottelu Bayern Müncheniä vastaan.
Soppaan on kuitenkin ehtinyt tulla edellä mainittujen lisäksi niin paljon mausteita, että pidän Pukin bundesliigadebyyttiä müncheniläisiä vastaan paljon todennäköisempänä kuin Wolfsburg-matsin tapaan istumista koko 90-minuuttisen ajan vaihtopenkillä.
Pukin paikka avauskokoonpanossa olisi ihme, mutta tässä omat mausteiset pointtini entisen HJK-kärjen debyytin puolesta:
- Keskiviikon 90-minuuttinen Charleroita vastaan osoitti, että Pukin kunto ja osumatarkkuus ovat kohdallaan, vaikka vastus ei ollutkaan kova. Schalke-luotsi Ralf Rangnick sai vahviksen käsityksilleen Pukin saksalaisseuraa vastaan ammuttujen osumien jälkeen, että pelaaja on yhä niin sanotusti ”kuuma”. Jos FC Bayernia vastaan tarvitaan uusia tuulia hyökkäyspeliin, on Pukki ykkösvaihtoehto kentälle.
- Vasemmalla laidalla näillä näkymin aloittava 17-vuotias Julian Draxler ei tietojeni mukaan ole lihasongelmien jäljiltä vielä sataprosenttisessa kunnossa. Hän siis tuskin pelaa koko ottelun läpi.
- Pukki on syrjäyttänyt espanjalaisen keskikenttämiehen Jose Manuel Juradon, joka pääsi vielä Wolfsburgissa vaihdosta kentälle. Nyt mies rutisee Twitter-tilinsä välityksellä Rangnickin jätettyä hänet sunnuntaiksi kokonaan kokoonpanon ulkopuolelle. Jurado saapui vuosi sitten 13 miljoonalla eurolla Atletico Madridista, joten kyseessä ei ole ihan mikään pieni päänahka, jonka Pukki on jo ehtinyt saada vyölleen.
- Viikko sitten Wolfsburgissa vasemmalle laidalle Draxlerin tilalle vaihdettu Ciprian Marica sai oman tilaisuutensa torstaina päästyään Euroopan liigassa Steaua Bukarestia vastaan avaiskokoonpanoon. Romanialaishyökkääjä ei vakuuttanut otteillaan torstaina eikä Wolfsburgissakaan.
- Juttelin vain muutama tunti ennen Schalke-Bayern-ottelun alkua arvostetun saksalaisen kicker-lehden toimittajan kanssa Pukin tilanteesta. Heidän toimituksessakin suomalaisen ensiesiintymistä pidetään luultavana. ”Pukki on nyt noussut Rangnickin ensimmäiseksi vaihtoehdoksi, kun illalla tehdään muutoksia hyökkäyspäähän. Pukki on meidän papereissamme selkeästi Marican edellä”, asiantuntijat analysoivat tilannetta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
SuomiFutis.com-sivuston kolumnissa saksalaisen jalkapalloilun asiantuntija Pekka Franck uskoo FC Schalkeen siirtyneen Teemu Pukin sunnuntaiseen debyyttiin Bundesliigassa ottelussa FC Bayern Müncheniä vastaan. Franck toimi yli kahdeksan vuoden ajan Veikkaaja-lehden ja muun suomalaismedian Saksan kirjeenvaihtajana.
Jo viime viikolla