FC Honka lähtee sarjakauteen nuorin voimin, sillä joukkueen keski-ikä on ainoastaan reilut 21 vuotta. Nuoruutta löytyy myös maalitolppien välistä, kun torjuntavastuuta kantaa vuonna 1992 syntynyt Walter Viitala. Viime kaudella nuorukainen pelasi Ykköstä HIFK:n riveissä. Peluri kehuu kokemusta ja kiittelee molempia osapuolia. Rima on asetettu korkealle tulevaisuutta ajatellen. – Se oli tärkeä kokemus kaikin puolin, ensimmäinen täyspitkä miesten kauteni. Lähdin hakemaan sellaista tasaisuutta, ja sitä sieltä tulikin, Viitala kertoo seuran verkkosivuilla. Nähdäänkö vahti mahdollisesti ensi vuonna jo ulkomailla? – Vaikea sanoa vielä. Se on tavoitteeni ehdottomasti, mutta ei tässä kiire ole. Pari kautta Veikkausliigaa ei olisi ollenkaan huono juttu.

LUE MYÖS: