FC Hämeenlinna vahvisti jälleen rivejään

Alkukauden Kakkosen Härmässä pelannut Jussi Heikkinen, 23, palaa FC Hämeenlinnan riveihin. Sopimus jatkuu ainakin kesäkuun loppuun saakka.
Vaikeista polvivammoista urallaan kärsinyt Heikkinen on väläytellyt alkukaudesta osaamistaan Kakkosessa. Hämeenlinnalaiset ovat aloittaneet kauden heikosti, joten viime kauden joukkueen luottomies otetaan varmasti ilolla vastaan.
Heikkinen sanoo seuran nettisivuilla olevansa sopimuksesta mielissään. Pienet vammat ovat tosin aiheuttaneet hieman päänvaivaa.
– Minulla oli luumustelma polvessa, kolautin jalkaa Jämsänkosken Ilvestä vastaan. Nyt tilanne on kuitenkin jo ihan hyvä ja olen pelikunnossa. Mukava päästä haistelemaan taas vähän kovempia pelejä loppukuun ajaksi. Kakkosessa on isot tasoerot, vaikka kärkijengit ovatkin todella kovia. Ero Ykkösen tasolle on kuitenkin olemassa. Toivottavasti voin auttaa joukkuetta hankalassa tilanteessa. En ole nähnyt pelejä, joten vaikea analysoida mistä on kiikastanut, Heikkinen pohtii.
Peluri on edustuskelpoinen jo sunnuntaina, kun hämeenlinnalaiset kohtaavat AC Oulun.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oliver Antman puhui tulevaisuudestaan: ”Jos jotain hyvää ilmaantuu…”
- Haastattelu: HJK:n urheilujohtaja Petri Vuorinen kertoi miten pelaajatarkkailu on muuttunut vuosien saatossa – näin pelaajia hankitaan HJK:hon
- Haastattelu: Miika Nuutinen kokee HJK:n hyökkäyspelaamisen kehittyneen
- Lucas Bergströmin tilanne helpottumassa – Mallorca myymässä ykkösmaalivahtinsa
- Romano: Bayer Leverkusen ja AS Monaco lähellä yhteisymmärrystä Lukas Hradeckyn siirrosta
- KuPS romahti Mestarien liigan karsinnoissa – europelit jatkuvat Eurooppa-liigan puolella
- Lissabonissa ei aikailtu: Sporting paljasti Viktor Gyökeresin korvaajan
- Tässä on maailman paras saari jalkapallossa
- Virallista: FC Haka antoi potkut Andy Smithille
- Bild: Bayer Leverkusen hylkäsi AS Monacon tarjouksen Lukas Hradeckysta
- Haastattelu: HJK:n urheilujohtaja Petri Vuorinen kertoi miten pelaajatarkkailu on muuttunut vuosien saatossa – näin pelaajia hankitaan HJK:hon
- Oliver Antman puhui tulevaisuudestaan: ”Jos jotain hyvää ilmaantuu…”
- Lucas Bergströmin tilanne helpottumassa – Mallorca myymässä ykkösmaalivahtinsa
- Tässä on maailman paras saari jalkapallossa
- Lissabonissa ei aikailtu: Sporting paljasti Viktor Gyökeresin korvaajan
- Haastattelu: Miika Nuutinen kokee HJK:n hyökkäyspelaamisen kehittyneen
- Romano: Bayer Leverkusen ja AS Monaco lähellä yhteisymmärrystä Lukas Hradeckyn siirrosta
- Haastattelu: Paikallismedia analysoi Lucas Bergströmin roolia RCD Mallorcassa
- KuPS romahti Mestarien liigan karsinnoissa – europelit jatkuvat Eurooppa-liigan puolella
- Skotlantilaismedia: Rangers ja Go Ahead Eagles päässeet sopuun Oliver Antmanin siirtosummasta