Shefki Kuqille uusi työpaikka!

Maajoukkueen ja brittikenttien legenda Shefki Kuqi sekä peliyhtiö
ovat sopineet yhteistyöstä, joka aloitetaan EM-kisojen alla ja käynnistetään täysimittaisesti tulevana syksynä. Unibetin jalkapalloasiantuntijana Kuqi kommentoi jatkossa värikkääseen tyyliinsä ajankohtaisia tapahtumia kansainvälisiltä jalkapallokentiltä.Muun muassa Newcastlessa ja Blackburnissa urallaan pelannut Kuqi kertoo syksystä lähtien säännöllisesti asiantuntijanäkemyksiään muun muassa Valioliigasta, Mestarien liigasta ja Suomen maajoukkueen edesottamuksista. Härkämäisellä asenteellaan fanien suosikiksi nousseelta Kuqilta kuullaan myös tarinoita brittikenttien arjesta. Lisäksi mies osallistuu Unibetin toimintaan muun muassa erilaisissa tapahtumissa.
Ensi kaudella Englannin ykkösliigan Oldhamissa jatkava Kuqi odottaa yhteistyötä innolla.
– Tämä on minulle uusi, kiinnostava haaste. Uskon, että pystyn tarjoamaan jalkapallon ystäville vuosien mittaan hankittua tietämystä Englannin kentiltä ja muista sarjoista. Olen pelannut pitkään monissa eri liigoissa, ja tunnen pelaajat, valmentajat ja joukkueiden pelityylit hyvin. Tarkoitus on myös päästä tapaamaan mahdollisimman paljon faneja, Kuqi kertoo.
Myös Unibet on tyytyväinen sopimukseen voimahyökkääjän kanssa.
– Shefkin saaminen Unibetin riveihin on mahtava juttu. Mies on elävä legenda, jonka periksiantamaton asenne ja iloinen persoona eivät jätä ketään kylmäksi. Haluamme tarjota futisfaneille paitsi parasta asiantuntemusta ja vetovinkkejä, myös värikkäitä kuulumisia brittijalkapallon arjesta. Olen varma, että Shefkistä tulee erinomainen aisapari lätkäasiantuntijallemme Esa ”Tiki” Tikkaselle, Unibetin maajohtaja Antti Tikka kommentoi.
Kuqi on kautta aikain ylivoimaisesti eniten Englannin liigakentillä maaleja tehnyt suomalaispelaaja. Hänellä on suomalaisista selkeä ykköstila myös brittikentillä edustettujen seurojen määrässä. Maajoukkueessa Kuqi on pelannut yhteensä 62 ottelua, joissa hän on tehnyt seitsemän maalia.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä