Huuhkaja-puolustaja Petri Pasanen onnistui debyytissään – ”Erinomainen esitys”
Huuhkajien puolustaja Petri Pasanen pelasi sunnuntaina ensimmäisen ottelunsa uudessa seurajoukkueessaan. Århusin kaupunkiin AGF:n riveihin siirtynyt suomalainen sai vyölleen täydet 90 minuuttia, kun ryhmä hävisi Tanskan Superliigassa vierasottelun Randersia vastaan maalein 1-2.
Rangaistuksen vuoksi katsomosta käsin ottelua seurannut AGF:n valmentaja Peter Sørensen on suomalaisen ensiesitykseen tyytyväinen.
– Se oli erinomainen (esitys). Hän otti paljon vastuuta, niin omassa kuin koko puolustuspään pelissä, valmentaja kuvailee TV 2 Sportenille.
Werder Bremenin ja Red Bull Salzburgin entinen luottopuolustaja oli tappion vuoksi luonnollisesti allapäin.
– Hävisimme 1-2, joten en tietysti voi olla tyytyväinen. Minulle positiivista kuitenkin oli se, että pystyin pelaamaan 90 minuuttisen, vaikka en ole pelannut matsia kahteen kuukauteen, Pasanen kommentoi.
Suomalaisen sopimus tanskalaisseuran kanssa vahvistettiin vasta viime viikonloppuna.
– En voi sanoa vielä paljon, minulla on vasta yksi harjoitus sekä peli allani. Olen saanut kuitenkin hyvän vastaanoton. Täällä on paljon lämpimiä ja mukavia ihmisiä. Mutta nyt meidän on saatava lisää pisteitä, kymmenentenä sarjassa kolmen kierroksen jälkeen olevan AGF:n tuore harkinta kertoo sopeutumisestaan uusiin maisemiin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin

- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin