OPS painoi paniikkinappulaa – manageri hankki kahdeksan nigerialaista!
Rämpimiseen Ykkösessä kyllästynyt OPS on painanut paniikkinappulaa hommaamalla kasan nigerialaisia.
OPS:n manageri Miika Juntunen uskoo löytäneensä kovanluokan vahvistuksia viikon kestäneeltä matkaltaan Nigeriasta. Pääsarjajoukkue Kwara Unitedin puolustaja Quadir lokoban sekä Heartlandin hyökkääjä Uchechi Chiedozien viisumiasiat ovat jo kunnossa ja miehevät saapuvat Ouluun tiistaina.
– Heidän lisäksi odotamme Suomen suurlähetystön nopeaa toimintaa kuuden muun pelaajan viisumiasioissa eli meille tulee sieltä yhteensä kahdeksan pelaajaa, koska ajattelemme ulkomaalaisvahvistuksia jo ensi kaudellekin, Juntunen sanoo OPS:n verkkosivuilla.
– Kävin viime viikon tiistaina nigerialaisen pelaaja-agentti Hilary Azodon ja Suomen suurlähetystön edustaja Mikko Oksasen kanssa erittäin tärkeän neuvottelun viisumiasioista Abujassa. Nyt odotamme heidän nopeaa toimintaa.
”Hänellä oli aivan järkyttävän kova vasuri”
Reissunsa loppupuolella Juntunen testasi jokaisen pelaajan tason itse vetämissään harjoituksissa, joten Ouluun odotellaan tällä viikolla erittäin laadukkaita ulkomaalaisvahvistuksia. – Viime viikon maanantaina näin vielä kaksi testiottelua, joihin oli kerätty pelaajia eri puolilta maata. Nigerian jalkapalloliiton Lagosin piirin edustaja Oladele Gbajumo oli karsinut yhdessä kuuden valmentajan kanssa pelaajien lukumäärän noin 40:ään. Noista testiotteluiden pelaajista kutsuin keskiviikon harjoituksiin 14, mutta sinne tulikin yllättäen 27 pelaajaa, joten jaoin pelaajat kolmeen ryhmään: puolustajat, keskikenttäpelaajat ja hyökkääjät. – Eräs vasen laitahyökkääjä oli pelannut edellisenä päivänä Nigerian liigaottelun ja hän oli ryhmän kärkipäätä kaikissa testaamissani asioissa: pallonkäsittely, syöttäminen, laukaisutekniikka, koordinaatio, nopeus, lihaskunto ja kestävyystesti. Hänellä oli aivan järkyttävän kova vasuri ja uskon hänen olevan todella kovanluokan pelaaja, Veikkausliigatasoa. Lue Juntusen kommentteja lisää OPS:n nettisivuilta.LUE MYÖS:
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi