TPS hankki paikkaajan Toni Kolehmaiselle
TPS on lainannut loppukauden ajaksi keskikenttäpelaaja Konsta Rasimuksen Ykkösen PK-35 Vantaasta. TPS kauppasi parhaan pelaajansa ja keskikentän johtohahmon Toni Kolehmaisen elokuun siirtoikkunan päätteeksi Norjaan Hönefossin joukkueeseen.
– Pelaajarinkimme on ollut kapea jo ennen Kolehmaisen lähtöä. Rasimus tuo hyvän lisän kokonaisuuteemme. Hänellä on jo liigakokemusta ja hän on meille muutenkin tuttu pelaaja, TPS:n toimitusjohtaja Marco Casagrande kertoi Veikkausliigan kotisivuilla.
Helsinkiläistaustainen Rasimus on pelannut Veikkausliigaa aiemmin FC Hongassa vuosina 2009-11 ja IFK Mariehamnissa syyskauden 2011. Hän on esiintynyt kaiken kaikkiaan 35:ssä Veikkausliigaottelussa.
TPS kohtaa Veikkausliigan kärkikamppailussa sunnuntaina HJK:n kotikentällään. Joukkueet ovat tasapisteissä liigan kakkosena ja kolmosena neljä pistettä kärkijoukkue FC Interistä jääneenä.
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Huuhkajat | Joukkue, ottelut, tulokset, tv ja uutiset
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
