Tässä on futisvalmentajien kerma – Katso ehdokkaat vuoden valmentajaksi!
FIFA palkitsee kultaisen pallolla, Ballon d’Or -palkinnolla, vuoden parhaan pelaajan (katso ehdokkaat tästä), minkä lisäksi 7. tammikuuta 2013 pidettävässä gaalassa valitaan myös edellisen vuoden paras valmentaja. Palkinto jaetaan nyt kolmannen kerran.
Suosikki vuoden valmentajaksi lienee Espanjan kolmanteen perättäiseen arvokisavoittoon johdattanut Vicente del Bosque. Mies oli valmentajana myös MM-kisakultaan päättyneissä kisoissa vuonna 2010. Maan arvokisaputken ensimmäisen voiton, vuoden 2008 EM-kullan, aikana peräsimessä oli Luis Aragones.
Musta hevonen tittelin saajaksi on Chelsean altavastaajan asemasta Mestarien liigan voittoon viime keväänä johdattanut Roberto Di Matteo, jonka alaisuudessa sinipaidat ovat aloittaneet kuluvan kauden fantastisesti.
Viime vuonna palkinnon voitti FC Barcelonan entinen päävalmentaja Pep Guardiola, joka on myös nyt ehdolla. Ensimmäisen palkinnon vuonna 2010 voitto Jose Mourinho, joka hänkin on jällen listalla.
Ehdokaslista FIFA:n vuoden valmentajaksi:
Vicente del Bosque (Spain/Spain national team)
Roberto Di Matteo (Italy/Chelsea FC)
Alex Ferguson (Scotland/Manchester United FC)
Pep Guardiola (Spain/FC Barcelona former coach)
Jupp Heynckes (Germany/FC Bayern München)
Jürgen Klopp (Germany/Borussia Dortmund)
Joachim Löw (Germany/Germany national team)
Roberto Mancini (Italy/Manchester City FC)
José Mourinho (Portugal/Real Madrid CF)
Cesare Prandelli (Italy/Italy national team)
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Huuhkajat | Joukkue, ottelut, tulokset, tv ja uutiset
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
