Mata uskoo Torresiin: ”Yksi parhaimmista hyökkääjistä Englannissa”
Chelsean kärkimies Fernando Torres on saanut tukea joukkuetoveriltaan Juan Matalta.
Torres, joka siirtyi 50 miljoonalla punnalla Lontooseen Liverpoolista, ei ole onnistunut iskemään toivotunlaisesti maaleja siirtonsa jälkeen. Espanjalaiskärki aloitti alkukaudesta vakuuttavasti, mutta viimeiseen kuukauteen mies ei ole onnistunut iskemään osumia Valioliigassa.
– Hän tulee varmasti tekemään maaleja. Hän on vielä nuori, vasta 28, joten muutamia vuosia on vielä edessä. Uskon häneen, koska hänellä on todellinen luonne ja hän on erittäin ammattimainen, Mata kertoo maanmiehestään Daily Mirror -lehdelle.
Mata arvostaa Torresin taidot korkealle:
– Hän on yksi parhaimmista hyökkääjistä Englannissa. Hän näytti sen Liverpoolissa, monta kertaa ja monessa eri pelissä.
– Siitä syystä uskon häneen. Tiedän, kuinka hyvä hän on ja kuinka hyvä hänestä vielä tuleekaan. Ja kuinka paljon hän auttaa joukkuetta, Mata luettelee.
Matan mukaan Torresin arvoa ei mitata pelkästään maaleissa.
– Jos olet nähnyt hänet, on pakko sanoa, että hänen joukkueen eteen tekemä työnsä on hyvää.
– Maaliensa lisäksi, on syytä tarkastella liikkeen määrää, painetta jota hän laittaa puolustajille, Mata tietää.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous