FC Honka hankki nuoren lupauksen – ”Ensiaskeleet otettu”
Kuva: Juha Tamminen
U18-maajoukkueen keskikenttäpelaaja Tommi Saarinen on tehnyt pelaajasopimuksen FC Hongan kanssa, kertoo seuran verkkosivut.
Saarinen kuului viime kaudella Kakkosen Pallohongan riveihin. Vuonna 1995 syntynyt nuorukainen näkee espoolaisseuran hyvänä kasvualustana:
– Hyvillä fiiliksillä mennään. Treeneissä meno on koko ajan paranemaan päin. Olen tullut tänne edelleen kehittymään pelaajana. Tämä on sitä ajatellen hyvä ja pelaajaa kehittävä treeniympäristö, Saarinen tietää kertoa.
Päävalmentaja Mika Lehkosuo on tyytyväinen saadessaan pelaajan riveihinsä, mutta kehottaa malttiin:
– Saarisella on nyt ensiaskeleet otettu. Hänet on liitetty edustusjoukkueeseen ja hänelle on annettu pelinumero. Siitä se homma lähtee. Odotan Tommilta sitä suurinta läpimurtoa vasta tulevilta kausilta, mutta tärkeitä ovat myös nämä ensimmäiset vuodet, jotta ura lähtee kunnolla etenemään, Lehkosuo miettii.
LUE MYÖS:
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta