FC Lahden monivuotinen luottomies Rafael on tällä hetkellä ilman sopimusta, mutta jatko tutuissa maisemissa on hyökkääjän mielessä. Rafael palasi viime viikolla kotimaastaan Brasiliasta Suomeen. Hän kuitenkin ehti jo ennen matkaa neuvotella uudesta sopimuksesta. – Ennen matkaa kävin Lahden kanssa keskusteluja, mutta emme vielä silloin päässeet yhteisymmärrykseen. Sovimme palaavamme asiaan, kun palaan matkaltani. Tavoitteenani on jatkaa ja haluaisin päättää urani FC Lahdessa, Rafael kertoo seuran verkkosivuilla. Brassi odottaa erityisellä innolla ensi kautta, sillä ryhmä on vahvistunut kolmella laatuhankinnalla (Pyry Kärkkäinen, Markus Joenmäki sekä Joni Kauko). – Koko kolmikko oli erittäin kovia hankintoja. Voin jo nyt sanoa, että Lahti on helposti yksi ensi kauden mitalisuosikeista.

LUE MYÖS: