Jenkkitoppari ja nuori lupaus VPS:n haaviin
Kuva: Juha Tamminen
Vaasan Palloseura on tehnyt neljä uutta pelaajasopimusta kaudelle 2013. Uusina pelaajina joukkueeseen liittyvät Karsten Smith ja Bamo Alfat. Jatkosopimuksen seuran kanssa ovat tehneet Kim Böling ja Mustafa Maki.
24-vuotias jenkkitoppari Smith tuli VPS:ään testille jo joulukuun alussa, kun joukkue aloitti talviharjoittelujakson. Mieheltä haluttiin lisänäyttöjä vielä tammikuun alussa ja tässä on lopputulos. Sopimus on mallia 1+1 vuotta.
– Smith tuo Vepsuun pääpelivoimaa ja pelinavausta. Hän on kookas pelaaja, pärjää boksissa, ja hänellä on hyvä vasen jalka, joka tuo vaihtoehtoja pelinavaamiseen. Jahka saamme hänet vielä paremmin mukaan pelisysteemiimme niin avaukset alkavat löytää tehokkaammin perille, päävalmentaja Olli Huttunen kertoi seuran kotisivuilla.
– Haluamme hänen tuovan kehitystä pelinavaukseen verrattuna viime kauteen. Odotan häneltä myös alakerran johtajuutta. Pelaajatyyppinä toivon hänen tiivistävän puolustustamme ohjaamalla joukkuetta alakerrasta käsin. Uskon, että talvipelien myötä saamme hänestä muodostettua toimivan toppariparin Ville Koskimaan kanssa.
Samaan aikaan Smithin kanssa joulukuussa testiin saapunut 17-vuotias Bamo Alfat onnistui myös vakuuttamaan Vepsun valmennusjohdon. Kakkosdivisioonan Pallohongasta saapunut Alfat on nuori kärkipelaaja. Sopimus on mallia 2+1, jossa optio on seuralla.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”