Hongalla kaksi testipelaajaa lauantain Inter-ottelussa
Kuva: Juha Tamminen
FC Honka kohtaa FC Interin lauantaina harjoitusottelussa. Espoolaisseuran riveissä nähdään lauantaina kaksi ghanalaista testipelaajaa Daniel Owusu ja Gideon Baah.
AC Oulua kaudella 2011 edustanut Owusu, 23 on pelannut myös Belgiassa Germinal Beerschotissa sekä KV Turnhoutissa. 21-vuotias Gideon Baah on pelipaikaltaan toppari. Baah on edustanut viimeksi Ghanan pääsarjassa pelaavaa Asante Kotoko SC:tä.
– Meillä on tällä hetkellä kaksi testipelaajaa, joten heidät katsastetaan nyt tosi tilanteessa. Molemmat ovat harjoitelleet noin viikon meidän kanssa ja nyt päästään näkemään heidät itse pelissä, Honka-luotsi Mika Lehkosuo kertoo seuran verkkosivuilla.
Hongan ensisijaisena tavoitteena on hitsata etenkin puolustuspeliä paremmaksi ennen huhtikuun puolessa välissä alkavaa Veikkausliigaa. Liigacupissa Honka jäi alkulohkoon.
– Meidän pitää puolustaa paremmin, kuin viime peleissä. Se on selvä asia. Jatketaan hyvää erikoistilannepuolustamista, mikä saatiin viime pelissä melko hyvään kuntoon. Ennen se oli pienoinen ongelma, mutta nyt pitää sillä osastolla pystyä samaan kuin MYPA:a vastaan.
– Alimman kahdeksan pelaajan puolustaminen, varsinkin aivan oman maalin edustalla kun tulee keskityksiä, pitää hoitaa paremmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta

- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit