Hjallis Harkimo kertoi, miksi juuri Valioliiga-joukkueet haluttiin stadionille!

Keskiviikkona virallistettiin tietoa kahden Valioliigan kärkijoukkueen Arsenalin ja Manchester Cityn välisestä ”Super Matchista”, joka pelataan lauantaina 10. elokuuta Helsingin Olympiastadionilla.
Kyseessä on joukkueiden kenraaliharjoitus Valioliiga-kauteen, joka alkaa seuraavalla viikolla ottelusta. Luvassa on siten täydessä terässä olevat ryhmät.
Ottelun järjestelytoimikunnassa mukana oleva liikemies Hjallis Harkimo kertoi syyn, miksi juuri Valioliigan joukkueet valikoituivat otteluun. Muitakin oli tarjolla.
– Haaveenani on aina järjestää suuria urheilutapahtumia. Minulta kysyttiin helmikuussa tällaista, niin heti mietin joukkueitta. Muitakin oli tarjolla. Katsottiin yhdistelmiä, niin nämä ovat kaksi joukkuetta, jotka voitiin hyväksyä , Harkimo kertoi SuomiFutis-sivustolle.
– Ihmiset tuntevat nämä seurat hyvin. Kaikissa urheilutapahtumissa idea on siinä, että ihmiset tuntee ne jollain tavalla omakseen. Hyvin harvat seuraa Bundesliigaa telkkarista, mutta näiden otteluita tulee päivittäin.
Otteluita suunnitteilla myös tuleviksi vuosiksi
Ehdokkaina oli muita joukkueita Englannista ja muualta. Jo alussa oli päätetty, että ottelu järjestetään vain, jos paikalle saadaan seurojen parasta A-luokkaa.
– Valioliigasta listalla oli viisi joukkuetta – ManU, Liverpool, Chelsea sekä Arsenal ja City. Jos näitä ei olisi ollut yhdistelmässä, emme olisi järjestäneet ottelua. Puhutaan A-luokan joukkueista, kun tällaisia tapahtumia tuodaan.
– Ei voida kauheasti tinkiä tai muuten voidaan olla järjestämättä. Taloudellinen panostus on sen verran suuri. Meille tarjottiin myös Italiasta ihan huippujoukkuetta, mutta sarja ei ole niin tunnettu täällä. Pitäisi olla aivan Mestarien liigan huippua. Valioliigalla puolestaan on vahva brändi myös Suomessa.
Kansainvälisistä superotteluista Suomessa on tarkoitus tehdä jatkuva virta.
– Tätä on suunniteltu jo pidemmälle ja idea on jatkaa tätä seuraaviin vuosiin. Joukkueet toki selviävät vasta aina keväällä, kun vielä ei tiedetä seurojen kesän harjoitusohjelmia tai joukkueiden kokoonpanoa.
– Nämä joukkueet (Arsenal ja Manchester City) pelaavat Mestarien liigaa säännöllisesti ja heillä on aina kovat ryhmät. Hyviä pelaajia tullaan näkemään.
Kai Lintinen (Twitter@kailintinen), Helsinki
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Brasilian jalkapallopomo raivostui tappion jälkeen: ”Pelasimme tuomareita, poliisia ja pallopoikia vastaan”
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Maajoukkuepelaaja sai kuulla KuPSin kiinnostuksesta päivä ennen siirtoikkunan sulkeutumista: ”En suunnitellut lähteväni, mutta…”
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy