JJK-pomo: ”Emme ole enää kriisissä”
JJK on saanut vahvistettua talouttaan niin, että seuran toiminta on turvattu myös jatkossa.
JJK:n pelaajakoordinaattori ja yksi hallituksen jäsenistä Joni Collanin mukaan budjetin kerryttäminen osoittautui haasteelliseksi.
– Kausikorttimyynnin ja yrityssopimusten kanssa oli odotettua vaikeampaa alusta asti, eikä sitä helpottanut kauden mollivoittoinen pelillinen eteneminen. Tulopuoli alkoi jäädä budjetoidusta ja sitä pyrittiin kaikin keinoin kuromaan, Collan sanailee seuran verkkosivuilla.
JJK ilmoitti heinäkuussa tarvitsevansa yhteisön tukea. Seura asetti Emme anna sen päättyä -kampanjan tavoitteeksi sata tuhatta euroa, ja tuo summa näyttää tulevan täyteen tilikauden loppuun mennessä.
– Kampanja sai loistavan vastaanoton ja sen tulokset ovat selkeä signaali siitä, että JJK on ihmisille tärkeä, Collan iloitsee.
Rahaa laitettiin keskelle myös seuran sisältä, kun kuusi JJK:n lähipiirissä pitkään mukana ollutta toimijaa päätti muodostaa rahoitusringin.
– Laitoimme kasaan eräänlaisen ”sikspäkin”. Mukana olijoista jokainen laittaa saman verran omasta pussistaan seuran toiminnan jatkuvuuden takaamiseksi, Collan selventää.
Collan myöntää, että pahin on takana, mutta työtä on vielä edessä.
– Ei tässä juhlimaan voi nyt alkaa. Pahimmasta on selvitty ja tämä oli tietenkin todella suuri helpotus, mutta työnteon on jatkuttava. Tiukkaa talouden kanssa tulee olemaan jatkossakin, mutta nyt emme ole enää kriisissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva