Kaksinkertainen mestarivalmentaja jättää seuran: ”Vaikea päätös”
PK-35 Vantaa varmisti lauantaina 4-1-voitolla FC Hongasta Naisten Liigan hopeamitalit. Päävalmentaja Pauliina Miettinen ilmoitti aiemmin viikolla jättävänsä seuran kolmen äärimmäisen menestyksekkään vuoden jälkeen.
Pauliina Miettinen nosti PK-35 Vantaan yhden naisten Ykkösessä vietetyn kauden jälkeen Naisten Liigaan vuonna 2009. Timo Lounio jatkoi projektia seuraavana vuonna ja johdatti joukkueen heti liigamestariksi.
Miettinen palasi vuoden jälkeen Yhdysvalloista ja luotsasi Pallokerhon seuraavina vuosina Mestarien liigaan, kahteen Naisten Liigan ja Suomen Cupin voittoon.
Kaudella 2013 joukkue voitti Suomen Cupin, tulee mitä todennäköisimmin liigassa toiseksi ja jatkaa ensi keskiviikkona taivaltaan Mestarien liigan 32 parhaan joukossa. Miettisen urakka päättyy hänen omasta tahdostaan tähän syksyyn.
– Se oli vaikea päätös. Päätöksen tehtyäni surin sitä pitkään. Olen vain ollut niin väsynyt, se oli pakko ratkaisu, Miettinen kertoo SuomiFutikselle.
– Annan koko persoonani tälle ja jos olen väsynyt, en jaksa antaa sitä. Olen vain puolikas silloin, koska into on vahvuuteni. Jos olen zombie harjoituksissa, kuten olen monesti ollut, eivät pelaajat hyödy siitä. He tietävät, millainen pystyn olemaan. Sen takia päätin, että on hyvä ottaa huilia.
Kuluvan kauden Naisten Liigan mestari ratkennee jo tänään lauantaina. Åland Unitedille riittää piste kotiottelusta Pallokissoja vastaan kun jäljelle jää kaksi kierrosta.
– On mennyt niin hyvin, että ansaitsen mielestäni lepoa. Homma menee välillä liian totiseksi, eikä ole mitään muuta kuin jalkapallo. Olemme käyneet joukkueen kanssa niin paljon kaikkea kauden aikana läpi, että olen ihan tyytyväinen hopeaan, Miettinen päättää.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti