Ruotsi ja Saksa jälleen hurjissa maalijuhlissa

16.10.2012 Saksa ja Ruotsi pelasivat ikimuistoisen MM-karsintaottelun. Saksa johti tuolloin Kölnissä pelattua kotiotteluaan jo 4-0, mutta Ruotsi teki ottelussa uskomattoman nousun 4-4-tasapeliin. Viimeinen maali syntyi vieläpä ottelun yliajalla.
Tänään, lähes tasan vuosi myöhemmin Saksa janosi kostoa ja saikin sen. Maaleja mätettiin tälläkin kertaa hurja määrä. Ruotsi ehti livahtaa ottelussa jo 2-0-johtoon, kunnes Saksa heräsi. Mesut Özil juhlisti 25-vuotissyntymäpäiviään kavennusmaalilla ja toiselle puoliajalle saapui vieläkin nälkäisempi vierasjoukkue.
Ottelun toisella puoliajalla Saksalle hattutempun ampui Andre Schürrle. Yhdestä osumasta vastasi Mario Götze. Kun Ruotsikin sai pallon vielä kertaalleen Manuel Neuerin selän taakse, saatiin maalilukemia tälläkin kertaa korjailla kahdeksan kertaa ja taululle jäivät 3-5-numerot. Ruotsin maaleista vastasi tänään Alexander Kacaniklic sekä Tobias Hysén kaksi kertaa. Joukkueen supertähti Zlatan Ibrahimovic oli ottelussa pelikiellossa.
Saksa varmisti lohkovoittonsa ja MM-kisapaikkansa jo perjantaina. Ruotsin tie vie marraskuiseen jatkokarsintaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä