Sami Hyypiä: ”Unelmani on valmentaa vielä joskus Liverpoolissa”

Bayer Leverkusenin päävalmentaja Sami Hyypiä täytti maanantaina 40 vuotta. Hyypiän valmentajaura on vahvassa nousukiidossa ja hän herättääkin suurta huomiota ympäri Eurooppaa. Bild-lehti ottikin Hyypiän syntymäpäivähaastatteluun.
Sivurajalla Hyypiä ottaa iisisti, toisin kuin eräät Saksan suurseurojen peräsimestä tutut kollegansa.
– Minä yritän aina auttaa ja tukea joukkuettani. Sitä en voisi tehdä, jos olisin toimitsijakiellossa. Olemme Guardiolan ja Kloppin kanssa erilaisia ihmisiä ja jokaisella on oma tyylinsä. Mutta me kaikki haluamme kuitenkin vain voittaa pelejä, Hyypiä kiteyttää Bildille.
Jalat pysyvät tukevasti maassa
Hyypiällä on ollut syksyn aikana kosolti aihetta hymyyn, sillä Leverkusenin alkukausi on ollut seurahistorian paras. Voikkaalainen ottaa kuitenkin menestyksen vastaan maltillisesti.
– Totta kai olen iloinen tähänastisista onnistumisista, mutta kausi on vielä pitkä. Meidän pitää keskittyä niihin asioihin, joihin voimme itse vaikuttaa: harjoituksiin ja huolelliseen valmistautumiseen. Tässä työssä voi kuitenkin tapahtua mitä tahansa. Tulin tänne nopealla aikataululla ja kaikki voi olla yhtä nopeasti ohi. Mutta en pelkää sitä, suomalaiskoutsi luonnehtii.
Hyypiä on tyytyväinen oloonsa Leverkusenissa, mutta hän ei sulje pois mahdollisuutta valmentaa tulevaisuudessa myös Liverpoolissa.
– Sydämessäni on kaksi hyvin erityistä paikkaa. Olen syntynyt Suomessa ja siellä maajoukkueen päävalmentajan pesti on jalkapallon arvostetuin työpaikka.
– Toinen sydäntäni lähellä oleva paikka on Liverpool. En sano, että valmentajan työ siellä olisi tavoitteeni, mutta kymmenen Liverpoolissa viettämäni vuoden jälkeen on se kuitenkin kaukainen haave. Nyt olen kuitenkin Leverkusenissa ja todella iloinen siitä, Hyypiä lopettaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS