HJK:n luottopelaaja siirtyy Norjaan
Kuva: Juha Tamminen
HJK:ssa toisen suomenmestaruutensa kuluvan kauden päätteeksi voittanut Sakari Mattila siirtyy kolmen vuoden sopimuksella Norjan kärkiseuroihin kuuluvaan Aalesunds FK:hon. Aalesund hankki 24-vuotiaan keskikenttämiehen riveihinsä ilmaisella siirrolla.
Päättyneellä kaudella Mattila pelasi HJK:n riveissä 20 ottelua ja teki näissä yhteensä viisi maalia. Vaparispesialisti on pelannut ulkomailla aikaisemminkin. Kolmen ja puolen vuoden aikana hän ehti edustaa italialaisia Udinesea ja Ascolia sekä sveitsiläistä AS Bellinzonaa. Udinesessa ei kuitenkaan peliaikaa herunut, vaan vastuuta oli haettava lainapesteiltä.
Mattila kuuluu myös Mixu Paatelaisen A-maajoukkuerinkiin, joskin debyytti maajoukkueessa on vielä tekemättä. Puolustava keskikenttämies oli mukana myös torstaiaamuna Meksikon kohdanneessa ns. ”liigamaajoukkueessa”, mutta kyseisellä ottelulla ei ollut A-maajoukkuestatusta.
Aalesund on ennen Tippeligaenin päätöskierrosta sarjassa sijalla neljä ja sillä on vielä pienet mahdollisuudet myös ensi kauden europeleihin. Suomalaispelaajista Aalesundissa on aiemmin pelannut seuran värejä neljän kauden ajan kantanut Ville Jalasto sekä vain lyhyen ajan joukkueessa viivähtänyt Peter Kopteff.
LUE MYÖS:
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”