Mika Kottila: ”Wales on Huuhkajille hyvä mittari”
Kuva: Juha Tamminen
Suomi ja Wales kohtaavat lauantaina Walesissa maaottelussa. Entinen maalitykki Mika Kottila uskoo kotijoukkueen sopivan oivasti sinivalkoisille.
Suomi on pärjännyt viime vuosina Walesia vastan hyvin. Tälläkin kertaa ryhmä on kelpo vastus suomalaisille.
– Wales on Huuhkajille hyvä mittari. Ottelu on samalla uuden alku ja startti kohti vuoden 2016 EM-kisoja. Nyt mukaan onkin kutsuttu mm. ensimmäistä A-maaotteluaan hakeva Tim Väyrynen sekä Joel Pohjanpalo, Kottila kertoo Betssonin tiedotteessa.
– Tämä on huomattavasti parempi paikka ottaa Väyrynen mukaan kuin mitä Ranska viime kuussa olisi ollut. Siellä olisi mies mennyt yksinäisenä kärkenä juoksennellessa aivan hukkaan.
Kottila toivoo, että Väyrynen ja Pohjanpalo saisivat näyttöpaikkansa piikissä.
– Walesissa Mixu Paatelaisen on annettava Väyryselle ja Pohjanpalolle kunnon näytön paikka kärjessä, vaikka sitten Teemu Pukin penkittämisen kustannuksella. Ei tuloksen tarvitse olla räjäyttävä, kunhan pojat saavat näyttää osaamistaan. Se on kuin Paatelainen laittaisi rahaa pankkiin valmennuskautensa päätavoitetta varten, Kottila veistelee.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous