Suomalaisella jalkapallolla on tulevana sunnuntaina jälleen yksi kohtalon päivä edessään, kun vuoden 2016 EM-kisojen karsintalohkot arvotaan. Viime arvonnoissa Huuhkajilla ei ollut arpaonnea, kun samaan lohkoon napsahtivat Espanja ja Ranska.

SuomiFutis-sivusto vieraili arvontojen alla Hollannissa, jossa eräs edellisen maajoukkuesukupolven edustaja tekee uutta uraa valmentajana. PSV Eindhovenin junioriakatemian tiloissa piinapenkkiimme istahti Joonas Kolkka.

Miten näkisit että Suomen maajoukkue on kehittynyt viime vuosina, kun paljon puhuttu sukupolvenvaihdos on viimein tehty?

Meidän sukupolvemme oli ensimmäinen, joka pystyi laittamaan maalle kuin maalle kampoihin. Ei tarvinnut miettiä, häviämmekö 0-3 vai 0-5. Lähdimme voittamaan joka peliä.

Uusi sukupolvi on nälkäinen. Meillä on hyviä pelaajia, ja kokemuksen myötä heistä saadaan luotua joukkue joka on vahva myös Euroopan kentillä. Suomessa on toki ongelmana, ettei liikaa pelaajia ole. Meillä ei ole vielä tarpeeksi pelaajia Euroopassa, eikä tarpeeksi hyviä pelaajia kotimaan kentillä. Muutama loukkaantuminen näkyy heti maajoukkueen tasossa. Tämä ongelma on ollut olemassa vuosikaudet.

On vaikeaa nostaa maajoukkueen tasoa, jos ei ole tarpeeksi hyviä pelaajia. Siinä mielessä tämä ei ole mitään ruudinkeksimistä. Pitää tehdä vaan parempaa työtä junioreiden ja saada pelaajia Eurooppaan. Se nostaa maajoukkueen tasoa.

Olisitteko te tarvinneet edeltäjäksenne samankaltaisen suunnannäyttäjäsukupolven, jollainen te olitte nykymaajoukkueelle?

Tilanteemme olisi ollut parempi. Ei meillekään ollut itsestään selvää, että voimme mennä voittamaan. Meidänkin piti kasvaa siihen. Pikkuhiljaa palaset alkoivat loksahtaa kohdalleen. Se, mikä harmittaa meidän peleistämme ja nykyisistä peleistä on se, ettei vieläkään ole saatu paikkaa arvokisoista. Se jäi meiltä puuttumaan. Toivottavasti se on mahdollisimman lähellä. Suomalainen jalkapallo on mennyt eteenpäin, mutta valitettavasti monissa maissa sen on mennyt eteenpäin vielä enemmän.

”Tulos ei tule hetkessä”

Joonas Kolkka ehti nähdä monta päävalmentajaa ja monta pelitapaa Suomen A-maajoukkueessa. Kun hänen edustamansa pelaajapolvi jäi sivuun edustustehtävistä, oli suomalaisessa futiksessa menossa aikakausi, joka jätti paljon kysymysmerkkejä.

Stuart Baxterin jäljiltä pelaajiston sukupolvenvaihdos ei sujunut läheskään kivuttomimmalla mahdollisella tavalla. Myös pelitapatempoilu oli suurta ennen kuin Mixu Paatelainen tuli ja pystytti kentälle ”joulukuusensa.”

Millainen tilanne se on joukkueelle, kun kaikki (pelaajisto, päävalmentaja ja pelitapa) muuttui kerralla?

Tuloksen tekeminen ei tule hetkessä. Tilanne oli ristiriitainen. Olin sitä mieltä, ettei maajoukkuetta voi alkaa rakentaa näin pitkällä tähtäimellä. On kyseessä mikä peli tahansa, sitä pitää lähteä voittamaan. Resurssit toki ovat Suomessa pienet ja loppujen lopuksi on hyvä, että saadaan otettua muutama askel eteenpäin. Maaottelut pitää silti aina lähteä voittamaan.

Teidän sukupolvenne pelaajia ei siis ”roikotettu” mukana liian kauan?

Nooo… Ehkä olimmekin liian kauan mukana. Se on vaan kysymys siitä, kuka on valmentaja. Hän valitsee parhaat pelaajat ja katsoo, että niillä voimme voittaa. Näin maajoukkueen pitää toimia. Rakentaminen pitää tapahtua seurajoukkueessa ja maajoukkueen muissa toiminnoissa. Maajoukkueen varsinainen rakennustyö on vaikeaa, koska aika, jonka maajoukkue on yhdessä, on pieni. Pelataan aina vain pari harjoituspeliä ja sitten alkavat karsinnat. Nyt on valittu pitkän tähtäimen tie. Olemme jo pitkällä, ja nyt tilanne on hyvä. Toivottavasti näissä karsinnoissa saadaan alusta asti pelit toimimaan niin, että kisapaikka olisi todellisuutta.

Paljon on ollut puhetta siitä, että nyt alkavat maajoukkueen päätavoitteena olleet karsinnat. Millainen tilanne se on pelaajille henkisesti?

Jos asiaa ajattelee noin, niin paineitahan siitä tulee. Itseäni ei haitannut, jos niitä oli, ja pelit kiinnostivat. Toivottavasti se antaa jotain ylimääräistä, kun tajutaan että ihmiset seuraavat ja joukkueesta ollaan kiinnostuneita.

Toivottavasti saataisiin myös vaikkapa liiton puolelle firmoja mukaan, että saataisiin jalkapallolle rahallistakin hyötyä. Lopulta kaikki pitää kuitenkin tapahtua kentällä. Toivottavasti tämä kehitystyö on auttanut, mutta nyt pitää kentällä tapahtua. Toisaalta jos se ei tapahdu nyt, niin se voi tapahtua kahden vuoden päästä. Pelit eivät lopu, ja maailma menee eteenpäin.

”Voittava valmentaja on oikeassa”

Parhaimmillaan 98 A-maaottelua pelannut Kolkka pääsi muun joukkueen kanssa pisteen päähän arvokisoista, kun Roy Hodgsonin johdolla pelatut EM-karsinnat olivat johtaa hyvään lopputulokseen.

Jälkeenpäin jossiteltuna noissa karsinnoissa olisi pitänyt ottaa viisi vieraspistettä enemmän, kun Armeniassa jäätiin tasapeliin ja Azerbaidzhanissa jopa hävittiin. Silloin vieraskentillä pelattiin aivan liian varovaisesti.

Sitä ennen Antti Muurisen aikakaudella Suomi pelasi hienoa ja silmälle ystävällistä jalkapalloa, joka johti toisinaan jopa murskatappioihin.

Miksi niin Muurisen esteettisellä kuin Hodgsonin epämiellyttävän näköiselläkään pelillä ei päästy kisoihin?

Oli hyviä pelejä ja oli huonoja pelejä. Se on ollut ongelma joka karsinnassa, että tulee muutama peli, joka on pakkopullaa ja josta pitää ottaa pisteet, mutta emme ole pystyneet sitä tekemään. Voi helposti sanoa, että emme olleet tarpeeksi hyviä, mutta kun katsoo keitä pelaajia meillä oli, niin olimme varmasti tarpeeksi sitä.

Ehkä emme olleet tarpeeksi pitkällä taktisesti. Jossain pelissä lähdimme pelaamaan kaunista futista, mutta olisikin pitänyt pelata tuloksen kautta. Vastaavasti joskus piti todellakin yrittää. Hodgsonin aikana pelasimme puolustavasti, mutta joskus yksinkertaisesti tarvitsimme kolme pinnaa. Voi toki lähteä puolustamaan ja toivoa yhtä vastahyökkäystä ja voittoa, mutta voi lähteä alusta asti yrittämäänkin niin, että annamme aivan kaikkemme.

Se on valmentajakysymys ja voittava valmentaja on oikeassa. Jos voitat, ovat kaikki tyytyväisiä. Jos puolustetaan ja voitetaan siten, ovat silloinkin kaikki tyytyväisiä. Se on kiinni myös siitä, keitä pelaajia on käytettävissä. Kun Antti aloitti, suurin osa pelaajista oli Hollannista. Oli selvää, että pelasimme hollantilaisella tyylillä ja hyökkäävää futista. Se oli monille tuttua seurajoukkueista. Kun pelaajat olivat muissa maissa, oli aika vaihtaa maajoukkueenkin pelityyliä.

Mikä jäi sinulle mieluisimmaksi maaotteluksi?

Onneksi niitäkin on monta. Monen mielessä on Turkki-voitto. Minulle henkilökohtaisesti paras oli Kreikka-peli kotona. Siirryin niihin aikoihin Panathinaikosiin, ja vastapuolella oli muistaakseni viisi seurakaveria. Murskasimme Kreikan. Tein maalin ja syötin vielä kaksi. Se oli yksi hienoimmista muistoista. Pystyin menemään hyvillä mielin takaisin Kreikkaan.

Hollannissa valmistaudutaan jo kesän MM-kisoihin. Mitä ajatuksia täällä liikkuu niiden osalta, kun eletään helmikuuta?

Hollannin joukkue on aikamoinen kysymysmerkki. Karsinnat menivät hyvin ja he pääsivät helposti kisoihin. Sen pohjalta voisi sanoa, että kisatkin menevät hyvin. Ainakaan tällä hetkellä tilanne ei ole niin vahva kuin ennen EM-kisoja. Minulla ei ole nyt niin hyvä fiilis kuin aiemmin. Kun katsoo nimilistaa, niin onhan siellä kovia pelaajia, mutta viime harjoituspeleissä ei ole ollut sitä tuttua automaatiota tai ylivoimaa kuin monessa pelissä.

Panu Markkanen, Eindhoven
Twitter: @PanuMarkkanen

Aiheet Haastattelut Huuhkajat Huuhkajat Kolkka Joonas Markkasen piinapenkki