PK-35 Vantaa hankki vahvistuksen maalille

PK-35 Vantaa on tehnyt sopimuksen kasvattipelaajansa Matias Sauramaan kanssa. Sauramaa debytoi Ykkösessä viime kauden lopulla.
Sauramaa oli myös näyttämässä taitojaan saksalaisen Dynamo Dresdenin organisaatiolle hyvin sujuneen kauden lopun jälkeen. Nuorukainen teki myös vaikutuksen takavuosien menestysseuraan.
– Viikko Saksassa oli kokonaisuudessaan hieno kokemus! Harjoittelin U19- ja reservijoukkueen mukana. Heiltä saamani palaute oli positiivista ja keskustelimme, että menisin sinne uudestaan syksyllä, Sauramaa kommentoi seuran verkkosivuilla.
Sauramaalla on kunnianhimoisia tavoitteita tulevaisuudelle.
– Jokaisen pelaajan tapaan haluan päästä pelaamaan mahdollisimman paljon. Tavoite on myös päästä mukaan U18- maajoukkueen otteluun Latviaa vastaan maaliskuun alussa. Pidemmällä aikavälillä unelmana olisi kehittyä lähes yhtä hyväksi maalivahdiksi, kuin itse Sorsakosken Ihme eli Volvo Markkanen, Sauramaa heittää huulta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Katso: Juhani Pikkarainen iski avausmaalinsa Ruotsissa
- EIF armahdettiin kohua herättäneen farmisotkun jälkeen – Palloliitto kertoi perustelut
- Kaan Kairisen ja Tim Sparvin Sparta Praha vaihtaa valmentajaa
- IF Gnistanin valitus ei tuottanut tulosta – avainpelaajan pelikielto pysyy voimassa
- Pyry Soirin ja Niki Mäenpään Athens Kallithea putosi Kreikan pääsarjasta
- St. Johnstone valmis pitämään Simo Valakarin valmentajanaan putoamisesta huolimatta: ”Vasta projektinsa alussa”
- St. Johnstone putosi Skotlannin pääsarjasta – Simo Valakari jäämässä seuraan: ”Olen valmis siihen haasteeseen”
- Virallista: Huuhkajat-kaksikko vaihtaa seuraa
- Bild: PSG:llä Bundesliigassa ykköskohde uudeksi hyökkääjäkseen
- Ajaxilta karmaiseva sulaminen – varmalta näyttänyt mestaruus lipeämässä käsistä
- Virallista: Huuhkajat-kaksikko vaihtaa seuraa
- 90-luvun Serie A -mestarin syöksykierre päättyi historialliseen putoamiseen – valmentaja vaihtui kolmesti kauden aikana
- St. Johnstone valmis pitämään Simo Valakarin valmentajanaan putoamisesta huolimatta: ”Vasta projektinsa alussa”
- Ajaxilta karmaiseva sulaminen – varmalta näyttänyt mestaruus lipeämässä käsistä
- IF Gnistanin valitus ei tuottanut tulosta – avainpelaajan pelikielto pysyy voimassa
- Haastattelu: Norjassa pelaava Evangelos Patoulidis yllättyi Veikkausliigan tasosta – tähtää huippusarjoihin: ”Tein kolmivuotisen sopimuksen, mutta…”