Ranskan liigan pohattaseurat panivat sarjapisteet jakoon

AS Monaco roikkuu edelleen iskuetäisyydellä sarjajohtaja Paris Saint-Germainiin nähden. Sunnuntai-iltana pelattu kärkiottelu päättyi 1-1-tasapeliin ja näin PSG:n etumatka haastajaansa säilyi viidessä pisteessä.
Zlatan Ibrahimovicin tähdittämä PSG on pitänyt takaa-ajajansa loitolla maltillisin tuloksin. Kaikki neljä sen pelaamaa ottelua sarjan top 4-joukkueita vastaan ovat päättyneet tasapeliin. Tilastot puolsivat vahvasti tasapeliä muutenkin jo etukäteen. Monaco ei ollut hävinnyt PSG:lle kahdeksaan otteluun ja vastaavasti PSG:n valmentaja Laurent Blanc ei ole vielä koskaan valmentajanuransa aikana joutunut Monacolle nöyrtymään.
Ranskan liigan jättiläiset tunnetaan nimekkäistä hyökkääjistään, mutta kärkiotteluun kumpikin joutui varamiehisenä. Loukkaantuminen piti sivussa niin Monacon Radamel Falcaon kuin PSG:n Edinson Cavaninkin. Ibrahimovic puolestaan ei ole tehnyt koko kaudella vieraspeleissä kuin yhden pelitilannemaalin.
PSG:n maalista ottelussa vastasi poissaolijoiden takia tilaisuutensa saanut argentiinalaiskeskimies Javier Pastore, jonka valmentaja Blanc nosti hyökkäykseen. Osuma oli kauden avausmaalinsa tehneelle Pastorelle varmasti tärkeä, sillä se päätti miehen yli 20 tuntia (1207 peliminuuttia) pitkän kuivan kauden. Monacon tasoitus oli PSG:n brassitoppari Thiago Silvan oma maali.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä