AC Oulu teki kolme merkittävää sopimusta
Kuva: Juha Tamminen
AC Oulu on kiinnittänyt yksivuotisilla sopimuksilla kolme tärkeää miestä. Maalivahti David Monsalve, keskikenttäpelaaja Dominic Oppong sekä hyökkääjä Morten Gerster-Peipinen nähdään oululaisseurassa tulevalla kaudella.
25-vuotias Monsalve liittyi AC Ouluun kesken viime kauden. Otteluja kanadalais-kolumbialaiselle veräjänvartialle kertyi 21. Dominic Oppong on puolestaan 28-vuotias keskikenttämies, joka viihtyy parhaiten pohjapelaajana. Pelaaja päätyi Suomeen juuri Monsalven suosittelemana.
– Olemme tarkkailleet Dominicia pitkään Davidin vinkin jälkeen. Hän on todella fyysinen jätkä, mutta osaa ja haluaa pelata meidän näköistä jalkapalloa, AC Oulun urheilutoimenjohtaja Mika Nurmela taustoittaa seuran verkkosivuilla.
– Meillä on pelaajatarkkailussa pienet resurssit, joten Suomen tason tasan tarkkaan tietävät pelaajat ovat meille tärkeitä myös tällä tavalla. Odotan, että Dominic tuo meidän peliin kovuutta, taitoa ja johtajuutta.
Kolmas uusi sopimuspelaaja on maanantai-iltana sopimukseen nimensä kirjoittanut Gersten-Peipinen, joka on harjoitellut ja pelannut joukkueen mukana jo kolmen viikon ajan. 20-vuotias Peipinen ja AC Oulu allekirjoittivat aluksi kesäkuun loppuun saakka ulottovan sopimuksen.
Monsalven, Oppongin ja Gerster-Peipisen sopimusten myötä AC Oululla on kasassa 15 pelaajasopimusta kaudelle 2014.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin