Bundesliiga-kautta on jäljellä vielä yhdeksän ottelukierrosta. Bayern Münchenin ylivoima on kuitenkin ollut niin musertavaa, että se voi varmistaa mestaruutensa parhaassa tapauksessa jo tänään. Kyseessä olisi kaikkien aikojen nopeimmin varmistettu mestaruus. Punapaidat saavat syytä juhlaan, mikäli Mainz kaatuu vieraskentällä eivätkä sekä Borussia Dortmund ja Schalke voita omia otteluitaan. Dortmund kohtaa lauantaina vieraissa Hannoverin ja Schalke isännöi sarjajumbo Braunschweigia. Vaikkei mestaruus vielä tänä viikonloppuna varmistuisikaan, niin viikkoa pidempään Bayernin tuskin tarvitsee odotella. Jo tiistaina Bayern vierailee Herthan vieraana Berliinissä ja viimeistään tuolloin voisi mestarin kuvitella käyttävän tilaisuutensa. Yksi on Bayern Münchenin tulevista mestaruusjuhlista poissa. 42 vuoteen Bayern ei ole juhlinnut Saksan-mestaruutta ilman, että Uli Hoenessilla ei olisi mitään roolia seurassa. Hoeness voitti mestaruuden pelaajana kolme kertaa vuosina 1972-1974. Sen jälkeen maestro juhli titteliä 16 kertaa seuran managerina ja kaksi kertaa puheenjohtajan ominaisuudessa. Kaiken kaikkiaan Hoeness on siis 21-kertainen saksanmestari. Hoeness tuomittiin viime viikon torstaina kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen veropetoksesta. Perjantaina hän jätti kaikki tehtävänsä Bayernissa ja jo lauantain kotipelissä Hoenessin kunniapaikka Allianz-Arenalla oli ensimmäistä kertaa miesmuistiin tyhjä.

LUE MYÖS: