Brittiseuran pääomistaja sai kuuden vuoden vankilatuomion
Kuva: Getty Images
Kerroimme maanantaina Championship-seura Birmingham Cityn pääomistajan Carson Yeungin saaneen tuomion rahapesusta hongkongilaisessa tuomioistuimessa. 54-vuotias Yeung todettiin oikeudessa syylliseksi, mutta tuomionsa pituutta hän joutui odottelemaan vielä muutaman päivän.
Tänään selvisi, että Yeung lähetetään vankilaan kuuden vuoden tuomiolla. Rangaistus määrättiin seurauksena viidestä eri rahanpesutapauksesta, jotka tapahtuivat vuosina 2001-2007.
Yeung osti Birmingham Cityn vuonna 2009. Hän jätti seuran puheenjohtajuuden hieman ennen oikeusprosessin alkua, mutta on edelleen seuran pääomistaja.
Birminghamista on vakuutettu, ettei Yeungin tuomio vaikuta seuran toimintaan merkittävästi. Silti herää kysymys, kuinka Yeung onnistui läpäisemään Valioliigan testit ja tarkastukset seuraa ostaessaan.
Yeungin puolustusasianajaja kertoi Yeungin rakentaneen omaisuutensa kauneussalongeilla, lannoitteilla ja kiinteistökaupoilla. Hänen todettiin nousseen ”ryysyistä rikkauksiin ja palaavan nyt takaisin ryysyihin.”
– Nyt meidän pitää selvittää, mitä seuran kanssa tapahtuu. Huolia on ollut aina ja on vieläkin. Nyt meillä on kuitenkin enemmän tukijoita ja vankkumattomia kannattjia. Kannattajia, jotka huolehtivat siitä, minne matkamme jatkuu yhdessä, Dave Farrell Birminghamin seuran johtokunnasta kommentoi Sky Sportsille.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin