Eurooppa-liigan derby päättyi sottaisiin voitonjuhliin pukukopissa – ”Osa katostakin putosi”

Eurooppa-liigan eilinen neljännesvälieräkierros päättyi dramaattiseen ja kiihkeään derbyotteluun kahden sevillalaisjoukkueen, Real Betisin ja Sevilla FC:n välillä. Real Betisin kotistadionilla Estadio Benito Villamarinilla pelattu ottelu päättyi Sevillan voittoon rangaistuspotkukilpailussa.
Sevillan pelaajat olivat juhlineet voittoa varsin railakkaasti, sillä Real Betis tiedotti ottelun jälkeen ”vakavista tuhoista” vieraiden pukukopissa. Pukeutumistiloja siivoamaan tulleet stadionin työntekijät löysivät lattian täynnä kaikenlaista sotkua ja roinaa. Lisäksi osa pukukopin sekä wc-tilojen katosta oli pudonnut lattialle.
Juhlat olivat olleet myös odotetun äänekkäät ja Betisin raporttien mukaan myös vihamieliset. Sevillan voitonlaulujen volyymi kantautui kauas oman kopin ulkopuolellekin ja pilkka kohdistettiin nimen omaan paikallisvastustajan kehnoon sarjasijoitukseen. Real Betis on Espanjan La Ligassa selvällä erolla viimeisenä ja vahvasti putoamisuhan alla.
Twitterissä julkaistiin kuva Sevillan pukukopin sekasotkusta voitonjuhlien jälkeen. Kuvaa pääsee katsomaan tästä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan