Everton lyö painetta Arsenalille – ensi viikolla edessä kuuden pisteen ottelu
Kuva: Getty Images
Valioliigassa hienoa kautta aivan terävimmän kärjen takana pelaava Everton ei anna periksi taistelussa Mestarien liigan paikoista. Everton nujersi sarjajumbo Fulhamin vieraskentällä maalein 3-1 ja puhaltaa tiukasti Arsenalin niskaan.
Eroa Arsenalin ja Evertonin välillä on tällä hetkellä neljä sarjapistettä ”Tykkimiesten hyväksi”, mutta Everton on pelannut yhden ottelun vähemmän. Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että joukkueet pelaavat ensi lauantaina vastakkain Evertonin kotikentällä. Odotettavissa on taatusti kiihkeä mittelö.
Arsenal-joukkueen naamat saattaa vetää vakavaksi se tieto, että Everton on tällä hetkellä Valioliigan kuntopuntarin ykkösjoukkue. Ennen Fulham-voittoaan Evertonilla oli jo pohjalla viisi peräkkäistä voittoa ja putki sen kuin kasvaa. Arsenal sen sijaan on saanut viidestä viimeisestä pelistään vain vaivaiset viisi pistettä.
Evertonin johtomaali oli Fulham-vahti David Stockdalen oma maali. Fulhamin tasoituksen teki jokin aika sitten Saksan edustusoikeuden Iranin maajoukkuepaitaan vaihtanut Ashkan Dejagah, mutta Everton nousi kuitenkin ryminällä voittoon. Viimeiset osumat iskivät vaihtopelaajat Kevin Mirallas ja Steven Naismith.
Fulhamin asema sarjan putoamistaistelussa on viimeisen tappion myötä entistäkin tukalampi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa