HS: HJK:n huippulupauksen Bayern-testi kariutunut jo kahdesti
Urheilulehti kertoi sunnuntaina, kuinka HJK eväsi 16-vuotiaalta huippulupaukseltaan Obed Malololta tilaisuuden päästä Bayern Münchenin testileirille helmikuussa. Tänään Helsingin Sanomat paljastaa, että kyseessä oli jo toinen kerta, kun Malolo joutui jättämään testimatkan Münchenissä väliin.
Malolon oli määrä matkustaa Bayernin testileirille jo viime syksynä, mutta tuolloin nuorukaisen nilkkavamma tuli matkan esteeksi. Tuolloin Malololla oli reissulle HJK:n siunaus, toisin kuin nyt.
Pelaajan toiveissa on, että jonain päivänä hän saisi vielä kolmannen kutsun Bayernilta.
– Olisin ilomielin halunnut lähteä sinne. Se olisi ollut opettavainen matka muutenkin kuin fudiksen kannalta. Klubille tämä ei ollut sopiva ajankohta. Pitää vaan jatkaa treenaamista, toivottavasti tulee uusia tilaisuuksia, Malolo kertoo Helsingin Sanomille.
HJK:n urheilutoimenjohtaja Tuomo Saarnio kertoo, ettei ajankohta leirille ollut hyvä sen paremmin seuran kuin Malolon itsensäkään kannalta. Malolo on mukana liigajoukkueen toiminnassa ja myös koulu pitää nuorukaisen kiireisenä.
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”