Brasilian ensimmäisen maailmanmestaruuden vuonna 1958 voittaneen joukkueen kapteeni Hilderaldo Bellini on kuollut. Alzheimerin taudista kärsinyt Bellini sai tiistaina sydänkohtauksen ja menehtyi eilen torstaina. Bellini oli kuollessaan 83-vuotias.

Bellini jäi pysyvästi MM-kisahistoriaan, sillä hän aloitti tavan nostaa mestaruuspokaali ilmaan käsien varaan juhlien alkaessa. Tapa on sittemmin jäänyt tärkeäksi osaksi kaikkia mestaruusjuhlia niin jalkapallon arvokisoissa, kansallisissa sarjoissa sekä muidenkin urheilulajien parissa.

Belliniä pidettiin yhtenä oman aikansa parhaista keskuspuolustajista ja hän sai kunnian olla ensimmäinen brasilialainen, joka kosketti maailmanmestarijoukkueelle ojennettavaa Jules Rimet Trophya.

Bellinin patsas Maracanã-stadionin edustalla

Bellinin kuolinpäivänä tuli kuluneeksi 48 vuotta siitä, kun palkinto varastettiin Englannissa, neljä kuukautta ennen vuoden 1966 MM-kisoja. Viikkoa myöhemmin Pickles-koira löysi pystin puutarhaan kätkettynä. Pokaali kuitenkin varastettiin uudestaan vuonna 1983 eikä sitä enää koskaan löydetty. Nykyinen maailmanmestaruuspokaali laitettiin kiertoon vuonna 1970 Brasilian kolmannen maailmanmestaruuden jälkeen.

Puolustajasankari pelasi uransa aikana kaikkiaan kolmet MM-kisat, mutta parhaiten hänet muistetaan juuri pokaalinnostostaan Tukholman MM-finaalin jälkeen. Tuo hetki on ikuistettu patsaaseen Brasilian jalkapallopyhätön Maracanã-stadionin edustalle.

Brasilian isännöimiin MM-kisoihin on aikaa enää 12 viikkoa. Maan ensimmäistä maailmanmestarijoukkuetta on harvennettu viime aikoina kovalla kädellä, sillä Bellini oli jo neljäs tuon joukkueen pelaaja, joka on menehtynyt viimeisen kahdeksan kuukauden aikana.