Minne vie Barca-legenda Puyolin tie?
Kuva: Getty Images
Jalkapallomaailman huomio kohdistui tiistaina Barcelonaan ja seuralegenda Carles Puyolin järjestämään lehdistötilaisuuteen. 35-vuotias Puyol vahvisti velloneet huhut siitä, että miehen sopimus puretaan kauden päätteeksi ja häikäisevä 19 vuotta kestänyt ura Barcelonan paidassa näkee loppunsa. Tulevaisuudestaan kymmenen vuotta kapteeninnauhaa kantanut puolustaja ei kuitenkaan paljastanut vielä mitään:
– Minun täytyy levätä. Katsotaan myöhemmin, mitä sitten tapahtuu, Puyol tyytyi kommentoimaan lehdistötilaisuudessa.
Espanjalaislehti Marca esittää omat arvelunsa Puyolin seuraavasta siirrosta. Pitkään on ollut tiedossa, että AC Milanissa Puyolia on seurattu suurennuslasin kanssa, mutta toppari itse kertoi jo viime kauden päätteeksi, ettei suunnittele muuttoa Milanoon loukkaantumisten vaivatessa uran ehtoopuolta. Milanostakin ollaan ehditty huhut torpata:
– Carles on AC Milanin hyvä ystävä, mutta suunnitelmissamme ei ole palkata veteraaneja, vaan nuoria pelimiehiä, Adriano Galliani on todennut Milan-leiristä.
Vanha jengi koolle Monacoon?
Vaikeista polvivaivoista kärsinyt Puyol on sanonut, ettei jalka enää kestä ankaraa pelitahtia. Siksi pelaaminen huippuliigoissa ei tule enää kysymykseen. Ranskan Ligue 1 on hieman Italian Serie A:ta kevyempi vaatimustasoltaan, mutta onko haaste silti liian kova Puyolin makuun? Looginen osoite Ranskassa voisi olla AS Monaco, jossa Puyol saisi seuraa hyvästä ystävästään Eric Abidalista ja kenties myös Barcan nykyisestä maalivahdista Victor Valdésista. Hyvin todennäköinen vaihtoehto voi olla siirtyä myös selkeästi jäähdyttelyvaiheeseen ja etsiä seuraa heppoisimmista rahasarjoista. Pohjois-Amerikan MLS-sarjaan Puyolia voisi houkutella vaikkapa ex-seuratoveri Thierry Henry. Monen konkarin tie on puolestaan vienyt esimerkiksi Qatarin rahaliigaan. Pois ei voida lukea sitäkään vaihtoehtoa, että Puyol lyö nappulakengät naulaan. Ja kyllähän hänen CV:llään kelpaisi eläkkeellekin jäädä.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa