MYPA eteni jatkoon Suomen Cupin kierroksen ottelusta – ”Nollapeli lämmittää mieltä”
Kuva: Juha Tamminen
MYPA eteni jatkoon Suomen Cupin viidenneltä kierrokselta voitettuaan Kauniaisissa pelatussa ottelussa Grankulla IFK:n maalein 2-0. Viidennen kierroksen otteluksi valitun pelin molemmat maalit iski Hakasta täksi kaudeksi MYPA:aan siirtynyt keskikenttäpelaaja Dema. Brassi saikin valmentaja Antti Muuriselta runsaat kiitokset.
– Dema iski kaksi maalia ja oli todella hyvä. Puolustuspelaamisemme oli kokonaisuudessaan mainiota, ja nollapeli lämmittää mieltä, Muurinen myhäili MYPA:n kotisvujen uutisessa.
Herrasmiehenä tunnettu maajoukkueen ex-luotsi jakoi myös kakkosessa pelaavalle GrIFK:lle auliita kehuja.
– Tämä oli perinteinen cup-ottelu. Liigajoukkue kohtasi kakkosdivisioonajoukkueen. Siinä käy helposti niin, että pienempi kiusaa isompaa. Kenttä oli pieni kuin puutarha, mikä aiheutti meille hankaluuksia, mutta hoidimme pelin lopulta mallikkaasti. GrIFKillä oli muutama erinomainen paikka, mutta meillä oli niitä useita, Muurinen tuumasi.
Yllätykset olleet toistaiseksi vähissä
Viidenneltä kierrokselta jatkoon on jo ennen MYPA:a edennyt Veikkausliiga-joukkueista FC Lahti, RoPS, Inter ja Honka. Seuraa näille tekevät Ykkösen HIFK sekä Kakkosen FC Hämeenlinna. Suoraan neljännesvälieriin eli 16 parhaan joukkoon selvisivät Liigacupin finalistit SJK ja VPS sekä välierissä pudonneet HJK ja IFK Mariehamn. Näiden Suomen Cup -taival ei siis ole vielä alkanutkaan. Loput viisi viidennen kierroksen ottelua pelataan ensi viikon tiistain ja lauantain välisenä aikana. Neljännesvälierien otteluparien arvonta suoritetaan tulevana tiistaina.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Robin Lod vaihtaa seuraa MLS:ssä
- Veikkausliigassa säväyttänyt Manasse Kusu löysi uuden seuran
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Virallista: Robin Lod vaihtaa seuraa MLS:ssä
- Veikkausliigassa säväyttänyt Manasse Kusu löysi uuden seuran
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin