Bayern Münchenistä laupias samarialainen – luopuu ehkä TV-rahoistaan
Kuva: Getty Images
Saksasta kuuluu kummia. Sport.de-sivuston mukaan Bayern München saattaa luopua vapaaehtoisesti Saksan Cupista saamistaan TV-rahoista yhteisen edun nimissä.
– Saksan ammattilaisliigassa on Schalken talousjohtaja Peter Petersin johtama Cup-työryhmä. Hän pyysi Bayern Münchenin Karl Hopfneria harkitsemaan, voisiko Bayern luovuttaa tv-kanava ARD:n maksamat rahat yhteiseen kirstuun, josta kaikki joukkueet pääsisivät osallisiksi, Bayernin johtokunnan puheenjohtaja Karl-Heinz Rummenigge kertoi Sport Bildille.
Rummeniggen mukaan Bayern on periaatteellisella tasolla hyväksynyt pienten ja keskisuurten seurojen aiempaa solidaarisemman tukemisen. Erityisen reilua tämä on siksi, koska ARD on näyttänyt kauden aikana lähes yksinomaan Bayernin cup-otteluita televisiossa.
Pieni raha Bayernille, mutta tärkeä ele pienemmille
Bayern kohtaa ensi viikon keskiviikkona kotikentällään Saksan Cupin välierässä Kaiserslauternin ja saa tästä yhdestä ottelusta ARD:ltä noin 600 000 euroa. Saksan Cupissa valtaosa otteluista nähdään maksukanava Skylla. Sky jakaa korvauksia kaikista näyttämistään otteluista. TV-maksut ovat kuitenkin suuremmat ilmaiskanava ARD:llä, joka valitsee jokaiselta neljältä ensimmäiseltä kierrokselta näytettäväksi yhden ottelun. Kolme kertaa neljästä valinta on tällä kaudella osunut Bayern Münchenin otteluun, joten Saksan mahtiseura on hyötynyt tv-suosiostaan rahallisesti muihin verrattuna. Välierät ja loppuottelu nähdään molemmilla kanavilla. Ennen ensi viikolla pelattavia välieriä Bayern on tienannut TV-rahoina vajaat 800 000 euroa ja voittobonuksina n. 2,8 miljoonaa euroa. Yleisötulot mukaan luettuna seura on netonnut tämän kauden Saksan Cupin neljän kierroksen aikana jo n. 4,8 miljoonaa euroa.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan