Dortmund-pomo linjaa: ”Sheikkien tai oligarkkien rahoja emme tarvitse”
Kuva: Getty Images
Vaikka viime kauden Mestarien liiga -finalisti Borussia Dortmund onkin jäänyt tällä kaudella Bundesliigassa tyystin Bayern Münchenin jalkoihin ja taival kuninkuuskisassa päättyi täpärään karsiutumiseen Real Madridille, on usko seuran valoisaan tulevaisuuteen kova. Dortmundin toimitusjohtaja Hans-Joachim Watzke vakuuttaa, että seura ei poikkea valitsemaltaan polulta.
– Suoraan sanottuna minusta tuntuu, ettei Borussia Dortmundin saavutuksia arvosteta tarpeeksi. On hämmästyttävää, että ylsimme 70 miljoonan euron minipelaajabudjetillamme – muut asettuvat 130-250 miljoonan euron haarukkaan – toisen kerran peräkkäin Euroopan kahdeksan parhaan joukkueen joukkoon, Watzke muistuttaa Westfalenpost-lehden haastattelussa.
Nousu huipulle ei tapahdu hetkessä
Dortmund-pomo pitää selvänä, ettei seura kiri Euroopan varakkaimpien seurojen etumatkaa kiinni muutamassa vuodessa. Käsillä on määrätietoinen kehitysprojekti. – Bayern München onnistui kuromaan eron Euroopan kärkiseuroihin kiinni, mutta hekin tarvitsivat siihen 50 vuotta. Me aloitimme nousumme yhdeksän vuotta sitten, useiden miljoonien velat niskassamme. Miten voisimme ajaa Qatarin sheikin kiinni kolmessa vuodessa? – Kyseessä ei ole vuosien, vaan vuosikymmenten tehtävä. Ylsimme tälläkin kaudella silti Mestarien liigan puolivälieriin ja pysyimme samalla haastajiemme edellä Bundesliigassa äärimmäisistä loukkaantumisista huolimatta. Watzken mukaan menestymisestä Euroopassa on tullut hankalampaa suursijoittajien puristuksessa. Dortmund ei silti kadehdi ökyseurojen polkua. – Pariisista (PSG) näkee, että nousu onnistuu myös rahakasan avulla. Siellä pumpataan sisään satoja miljoonia joka vuosi. Se ovi ei ole meillä avoinna. Kulttuuriimme eivät kuulu sheikit ja oligarkit, vaan haluamme kehittyä omin voimin, seurajohtaja vakuuttaa.Pelaajabudjetti kasvaa varmasti
Dortmund menettää ensi kaudeksi yhden avainpelaajansa Robert Lewandowskin Bayern Müncheniin. Paikkaamisesta ei tule helppoa. – Yritämme parantaa materiaalimme leveyttä. Olemme tienanneet tälläkin kaudella hyvin ja kasvaneet suuremmiksi. Palkkabudjettimme nousee varmasti ja investoimme pelaajiin aiempaa enemmän. – Yksi yhteen emme voi kuitenkaan Lewandowskia korvata. Hänentasoisiaan hyökkääjiä on koko maailmassa vain kaksi tai kolme, eivätkä he ole ulottuvillamme, Watzke myöntää. [Toim.huom. Watzken haastattelun tultua jo ulos Saksassa Dortmund vahvisti hankkineensa Adrian Ramosin Hertha Berlinistä hyökkäykseensä] Yksi Dortmundin suurimmista kultakimpaleista on päävalmentaja Jürgen Klopp, joka kelpaisi varmaankin kaikille Euroopan suurseuroille. Tulisieluisen käskyttäjän tunteenpurkaukset menevät välillä ylikin, mutta toimitusjohtaja ei alaisestaan pahaa sanaa sano. – Meille on tärkeintä olla sisältäpäin aito. Ja Jürgen on sitä, totaalisen aito ja konstailematon.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn