Kommentti: Miksi David Moyes epäonnistui Manchester Unitedissa?

Manchester Unitedista kenkää saanut David Moyes epäonnistui monella eri tasolla valioliigaseurassa. Tämä virheiden summa johti erottamiseen.
Jo pidemmän aikaa on ollut selvää, että skottimanageri tulee saamaan kenkää hallitsevan valioliigamestarin peräsimestä. Kysymys onkin ollut vain, milloin lihava leidi laulaa. Tiistaina odotus päättyi, kun Ryan Giggs nimitettiin entisen Evertonin koutsin seuraajaksi.
Moyes ihmetytti vajaan kauden kestäneen pestinsä aikana. Aloittaessaan tehtävässä Moyes vaihtoi ryhmän taustavoimat omiin suojatteihinsa – ja teki sen vielä vastoin saamiaan neuvoja. Moyesilla olisi ollut seurassa todella vahva tukijalka, mutta mies ampui siihen heti alkutekijöiksi.
Moyes epäonnistui ManU-peräsimessä pahasti niin pelikentällä kuin siirtomarkkinoilla. Esimerkiksi Juan Matan hankinnassa oli varmasti oma logiikkansa, mutta Moyes ei saanut missään vaiheessa espanjalaisesta parasta irti.
Ei pokaaleja, ei ajatusta
Yksi Moyesin häpeällisimmistä peleistä ManU-peräsimessä oli Valioliigan ottelu Fulhamia vastaan helmikuun alussa. Tasuriottelussa ManU keskitti peräti 81 kertaa. Vaikka taktiikka ei selvästikään purrut, jatkoi joukkue sinnikkäästi sen toteuttamista.
Jos peli näyttää kaiken, niin yksinään tuo rävellys osoitti, että Moyes on aivan väärässä paikassa. On vaikea kuvitella Pep Guardiolan, Brendan Rodgersin tai kenenkään muun huippumanagerin syyllistyvän samanlaiseen alokasmaiseen pelleilyyn. Mielikuvituksettomuus on sana, joka seurasi Moyesia läpi ManU-pestin.
Moni sanoi, että ManU:lta puuttui Moyesin aikakaudella se jokin. Mutta usein ”se jokin” on tiivistettynä ero tavallisen ja huippuluokan managerin välillä. Moyes on ollut kaikilla mittapuilla arvioituna tavallinen. Näin vaativasssa pestissä mieheltä loppuivat yksinkertaisesti loitsut kesken.
Ei ole siis mikään ihme, ettei menestystä tullut.
Parempi perintö
Ironisinta lienee se, että Moyes jättää seuraajalleen kenties paremman perinnön kuin mitä Alex Ferguson teki. Seuraavaa ManU-luotsia odottaa 200 miljoonan punnan siirtokassa kesään ja kevyempi peliohjelma ensi kaudeksi, kun Mestarien liigaa ei pitkän tauon jälkeen Old Traffordilla pelata.
ManU:n oli nyt yksinkertaisesti pakko erottaa Moyes: toivoa paremmasta ei enää ollut. ManU on pörssiyhtiö, jolla ei ole varaa kadota parrasvaloista. Moyesin johtaessa tämä riski oli todellinen. Moyes ja ManU olivat keskinkertaisuuden tiellä, matkalla suurseurasta unohdukseen.
ManU-ryhmä tulee elämään ensi kaudeksi rajusti, joten joukkue tarvitsisi nyt pitkäaikasta vaihtoehtoa. Rakentajaa, joka on sitoutunut useamman vuoden projektiin. Jos Moyesin kohdalla huudettiin luottamuksen ja ajan perään, ei mikään saisi muuttua hänen seuraajansa kohdalla.
Ensi kaudella ManU aloittaa taas uuden projektin. Ja täysin alusta. ManU-fanit saanevat odottaa menestystä vielä ensi kaudenkin yli.
Jaakko Käyhkö
Twitter: @JaakkoKayhko
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä