Tässä ovat David Moyesin seuraajat
Kuva: Getty Images
Brittimediassa pidetään yleisesti selviönä, että Manchester Unitedin pelaajalegenda Ryan Giggs nousee David Moyesin tilalle joukkueen päävalmentajaksi loppukauden otteluihin. The Guardianin mukaan 40-vuotias walesilainen on opiskellut valmennuslisenssiä varten pelaamisen ohella kuluvan kauden aikana.
Manchester United vahvisti tiedon kotisivuillaan.
Ryan Giggs on pelannut Manchester Unitedin paidassa vuodesta 1987 lähtien, joten hän on seurannut lähietäisyydeltä Sir Alex Fergusonin valmennustyötä lähes koko uransa ajan.
Giggsin kakkosmiehenä tulee Mirrorin mukaan toimimaan miehen vanha pelikaveri Nicky Butt. 39-vuotias Butt on Unitedin oman juniorikoulun tuotantoa. Tällä kaudella Butt on toiminut ManU:n reservijoukkueen valmentajana.
Mirror uskoo, että ensi kaudella ”Punaisten Paholaisten” valmentajaksi hankitaan hollantilainen Louis van Gaal. Lehden mukaan ManU:n seurajohto tapaa tällä viikolla van Gaalin pestistä keskustellaakseen. 62-vuotias van Gaal on ilmoittanut jättävänsä pestin Hollannin maajoukkueen valmentajana kesän MM-kisojen jälkeen.
[Uutista muokattu klo 12.30 Manchester Unitedin vahvistettua Giggsin valmentajanpestin.]
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin