Veikkausliigassa mielenkiintoinen jälleennäkeminen – ”Tärisin tärinät jo viime viikonloppuna”
Kuva: Juha Tamminen
HJK:n ykköshaastajaksi Veikkausliigassa laajalti povattu FC Lahti aloittaa sarjakautensa sunnuntaina vieraspelissä MYPA:a vastaan. Ottelu saa erityistä jännitettä siitä, että lahtelaisten valmennusvastuun uudelle kaudelle otti Toni Korkeakunnas, joka valmensi kolmen edellisen kauden ajan juuri MYPA:a.
Korkeakunnas tuntee kotijoukkue MYPA:n siis erinomaisen hyvin, mutta varmuuden vuoksi mies kävi vielä vanhasta muistista Saviniemen stadionilla seuraamassa viime viikonlopun maalirikasta, 4-3-numeroihin päättynyttä MYPA-Honka -ottelua.
– Olisi turhaa valehdella, ettei siinä ole mitään erikoista, mutta tärisin tärinät jo viime viikonloppuna. Nyt voin mennä sinne levollisin mielin ja fokus on täysin omassa jutussa. Kaikki on valmista kauteen, Korkeakunnas vakuuttaa FC Lahden kotisivujen ennakossa.
Yleisöä hemmoteltiin MYPA:n sarja-avauksessa peräti seitsemällä maalilla, mutta kotijoukkueen uusi valmentaja Antti Muurinen tuskin hihkui riemusta kolmen takaiskumaalin takia. Henkistä vahvuutta myllykoskelaiset toki osoittivat heti kättelyssä.
– Vaikka peli ei kulkenut MYPA:lla erikoisesti, he pystyivät kääntämään pelin useamman kerran ja puristamaan vielä voiton. Heidän puolustuspelinsä muuttuu kuitenkin paljon, kun Tuomas Aho tulee takaisin. Hän on iso johtaja, Korkeakunnas tietää.
FC Lahdelta puuttuvat sunnuntaina varmuudella ainoastaan Jani Tanska ja Pyry Kärkkäinen. Hekin ovat todennäköisesti pelikuntoisia HJK-ottelussa viikon päästä.
– Jos kyseessä olisi Suomen Cupin finaali tai mestaruuden ratkaiseva peli, he pelaisivat. Nyt kun alkaa härkäviikot, niin ei viitsi riskeerata, Korkeakunnas kertoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous