Barca-vahdille suunnitellaan uutta toimenkuvaa
Jo pitkään on ollut tiedossa, että Barcelona joutuu etsimään ensi kaudeksi kaksi uutta maalivahtia. Pitkäaikainen luottovahti Victor Valdés on vahvistanut lähtönsä jo kauan sitten ja julkaisi tänään avoimen kirjeen kannattajilleen.
Polvivaivaisen Valdésin sairauslomatuuraajalla Jose Manuel Pintolla puolestaan alkaa tulla fysiikan rajat vastaan. Pinto on jo 38-vuotias eikä hänen uskota saavan Barcelonalta enää uutta sopimusta. Ei ainakaan pelaajana.
Espanjalaislehti Marca kertoo, että Pinton suunnitellaan jatkavan seuran palveluksessa maalivahtivalmentajana. Todennäköisesti Tata Martinon Barcelonan valmentajana korvaava Luis Enrique tuonee seuraan oman valmennustiiminsä, mutta maalivahtivalmentajaa ei hänen lähipiiriinsä kuulu. Näin pesti olisi luontevaa jatkoa Pinton pitkälle uralle.
Pinton jatkon uskotaan olevan merkittävä uutinen myös Barcan supertähdelle Leo Messille, sillä Pinto on yksi ”Kirpun” parhaista ystävistä pukukopissa. Joidenkin lähteiden mukaan Messi oli jopa pyytänyt jatkosopimuksen tarjoamista Pintolle, joskin Messi ja hänen isänsä tyrmäsivät väitteet perättöminä huhuina.
Kokeneen Pinton motivaatio on ainakin parhaillaan parempi kuin koskaan. Miehen aika Barca-vahtina lähestyy loppuaan ja edessä onkin enää ”grande finale” lauantaina La Ligan mestaruudesta Atlético Madridia vastaan. Pinto kieltäytyikin valmentaja Martinon antamasta vapaapäivästä ja vietti harjoituskentällä ylimääräisen session loukkaantumisistaan toipuvien Jordi Alban, Neymarin ja Gerard Piquen kanssa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kylian Mbappé latasi suorat sanat MM-vastustajasta – ”He eivät pelanneet jalkapalloa”
- Paraguayn koiruudet eivät riittäneet – Kylian Mbappé ampui Ranskan puolivälieriin
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- Jesse Marsch: ”Olen niin ylpeä meidän joukkueestamme”
- Marokko 8 parhaan joukkoon MM-kisoissa – kaksi miestä nousivat sankareiksi
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- IFK Mariehamnin karmea kausi jatkuu – seitsemäs perättäinen tappio
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit