Borussia Dortmund tavoittelee Valioliigan maalitykkiä
Kuva: Getty Images
Saksan Bundesliigan hopeajoukkue Borussia Dortmund ilmoitti jo hyvissä ajoin, ettei se kuvittelekaan korvaavansa Bayern Müncheniin siirtyvää tähtihyökkääjäänsä Robert Lewandowskia vain yhdellä miehellä. Seura ehti jo hankkia 16 maalia Hertha Berlinille tehneen Adrian Ramosin, mutta nyt vahvistusta katsastetaan myös Valioliigasta.
Brittilehti Mirrorin mukaan Dortmund on iskenyt silmänsä Swansean tehohyökkääjä Wilfried Bonyyn. Norsunluurannikon maajoukkuemies on ollut 15 maalillaan yksi Valioliigan sensaatioista. Koko kauden 47 ottelun maalisaldo on 24.
25-vuotias Bony päätyi viime kesänä Walesiin reilun 14 miljoonan euron siirtosummalla Eredivisien Vitessestä. Nyt Bonyn markkina-arvo on vain kasvanut.
MM-kisoissa kauttaan jatkava Bony ei ole salaillut haluaan pelata tulevaisuudessa Mestarien liigaa. Miehen agentti Dalibor Lacina kuitenkin kiistää kaikki siirtohuhut.
– Bony on onnellinen täällä. Oli hyvä päätös tulla Swanseaan. Hän antaa arvoa sille, että Swansea antoi hänelle tilaisuuden Valioliigassa. Uskomme, että ensi kaudesta tulee vielä parempi. Bonylla on kolme vuotta sopimusta jäljellä ja hänen tilanteensa on vankkumaton, Lacina vakuutteli.
Myös AS Monacon sekä Valioliigan suurseurojen uskotaan tavoittelevan maaliahnetta Bonya.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen