Iker Casillas myönsi virheensä – ”Absurdia”
Kuva: Getty Images
Iker Casillas myöntää tehneensä virheen Mestarien liigan finaalipelissä Atletico Madridia vastaan. Voitto oli jo livetä pois valkopaitojen hyppysistä Godinin maalin vuoksi.
Real Madrid onnistui kuitenkin tasoittamaan lisäajalla ja voitti pelin lopulta jatkoajan jälkeen 4-1-lukemin. Mestarien liigan voitto oli valkopaidoille kymmenes kaiken kaikkiaan.
– Mielestäni kiitos yritteliäisyydemme laitoimme Real Madridin takaisin sinne, mihin se kuuluukin, Euroopan kingiksi. Olemme päässeet kymmeneen pokaaliin tässä kisassa, mikä on uskomatonta, Casillas tokaisi videohaastattelussa Uefa.comille.
Casillas kommentoi myös Godinin maalia:
– Se on vaikeaa. Tuollaisen maalin päästäminen on absurdia, sitä tuntuu pahalta joukkueen puolesta. Tuntee vastuun tilanteesta ja näkee, kuinka oma joukkue tekee parhaansa, mutta ei saa tulosta. Mutta jalkapallo on sellaista, Casillas uumoili.
Casillasin mukaan lopussa oikeus tapahtui ja oikea joukkue purjehti voittoon.
– Kun on ollut kolme vuotta lähellä finaaleja, oikeus on tapahtunut. Kiitos kärsimyksen, rohkeuden, sitoutumisen, luonteen ja sen takia, ettemme koskaan antaneet periksi. Tämä oli finaali uskomattomalle kaudelle. Ja vaikka kärsimme, me ansaitsimme sen, Casillas veti yhteen saavutusta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa