RoPS-leirissä harmitusta voitosta huolimatta – ”Olisi ollut maali”
Kupittaan urheilupuistossa nähtiin kaksijakoinen koitos lauantaina. TPS olisi ansainnut pisteet ensimmäisen jakson perusteella, mutta toisaalta RoPS paransi hyvin jälkimmäiselle 45-minuuttiselle ja otti 2-0-vierasvoiton. Aivan tyytyväisiä RoPS-leirissä ei silti oltu.
– Se ensimmäinen puoliaika oli ihan karmiva, nykyisin rovaniemeläisiä edustava Petteri Pennanen tokaisi koitoksen jälkeen.
– Se oli varmasti huonoin RoPS tällä kaudella. Ei siinä Juhan (valmentaja Juha Malinen) tarvinnut ihmeitä sanoa, kun kaikki tajusivat meidän pelin olevan ihan hirveätä, Pennanen kommentoi Malisen polttavaa puoliaikapuhetta.
Pääkäskijä Malinen katseli myrtyneenä suojattiensa otteita ensimmäisellä jaksolla. Kädet heiluivat ja suu kävi. Eikä ihme – sen verran surkea RoPS oli.
– Ensimmäisellä jaksolla oli tarkoitus antaa TPS:n viedä peliä. Halusimme nähdä, mitä siitä tulee. Ja katastrofihan siitä tuli, Malinen naureskeli.
TPS olisi ansainnut siirtyä tauolle johdossa, mutta vierailijat kestivät. Laukaukset maalia kohti menivät TPS:lle 9-0 ja kulmapotkutkin samoin lukemin. Tilastot kertovat ensimmäisestä jaksosta olennaisen.
– 25 minuutin kohdalla tiesin, että tilanne vaatii keskustelua ja muutoksia. Mietin, että pystymmekö ottamaan 0-0-torjuntavoiton. Ajattelin, että otetaan riski ja mennään puoliaikaan asti, Malinen valotti.
Tuuli kääntyi – ja peli myös
Riskinotto kannatti, ja toiselle jaksolle tuli erilainen RoPS. Vierailijat saivat tuulen taakseen ja käänsivät peliään aktiivisempaan suuntaan. Muutama pelaajavaihto toi selvästi lisää virinää joukkoihin. Kotiyleisö saikin pettyä reilun tunnin kohdalla, kun RoPS siirtyi 1-0-johtoon. Maalin teki Pennanen. Sijoitus alakulmaan lähti rangaistusalueen reunalta. Vähän myöhemmin turkulaisyleisö sai taas huokaista pettymyksestä. Nicholas Otaru pääsi läpi, mies nurin, ja TPS:n Sami Rähmöselle näytettiin punaista korttia. TPS-leirissä tuomiota pidettiin heti ottelun jälkeen kovana. Eikä edes RoPS:n puolellakaan pidetty ratkaisusta. Pennasen mukaan hän olisi laittanut pallon pussiin, jos hyötynäkökohtaa olisi sovellettu. Pallo sattui pomppimaan tilanteessa suoraan kärjen takana liikkuneen pelimiehen lapikkaaseen. – Mähän vedin sen siitä. Igor (Jovanovic) hyppäsi ja otti sen käsillään kiinni. Sehän olisi maali ollut, Pennanen harmitteli. RoPS:n harmitusta lienee kuitenkin poistanut kolmen pisteen lisäksi toinen maali. Siitä vastasi Mika Mäkitalo 90. minuutin kohdalla.Kova työ, ei palkintoa
TPS:lle lauantai-illan käsikirjoitus oli kaikkiaan kovin tuttu: hyväkään ottelu ei kartuta pistetililä. Kelkan uskotaan silti kääntyvän ennen pitkää. – Olen tyytyväinen ensimmäiseen jaksoon ja tapaan, jolla me pelasimme. Jään odottamaan sitä palkintoa, koska se tulee, päävalmentaja Mika Laurikainen sanoi. TPS:n suurin ongelmakohta on maalinteko. Kotiyleisöä huudatti Mikko Hyyrynen, joka yritti saksipotkua muutamaankin otteeseen. Ensimmäisellä kerralla maali ei ollut kaukana. Toisella suorituskerralla akrobaattinen osaaminen loppui kesken. – Ei tuosta tarvitse parantaa kuin sen verran, että tulee maaleja. – Jos jaksaa vaan painaa hommia, niin kyllä se sieltä tulee ennemmin tai myöhemmin, Hyyrynen otti kantaa tehottomuuteen. Jaakko Käyhkö, Turku (Twitter:@JaakkoKayhko)LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Itävallan päävalmentajalle jatkodiili jo ennen ensimmäistä MM-peliä
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä