Kolumbialta yllätysveto – maalivahti teki MM-kisahistoriaa
Kolumbia lasketteli lohkovoittoon ja siinä sivussa peluutti MM-kisahistorian kaikkien aikojen iäkkäintä pelaajaa.
Kun pelikellossa oli 85. minuuttia, päätti Kolumbia vaihtaa sisään 43-vuotiaan Faryd Mondragónin. Ennätys oli aiemmin kamerunilaisen Roger Millan hallussa, joka nähtiin vuoden 1994 kisoissa reilun 42 vuoden iässä.
Kotimaassaan Deportivo Calin joukkueissa pelaava Mondragón oli Kolumbian kisajoukkueissa myös jo vuosina 1994 ja 1998.
Kovin suuria riskejä Mondragónin peluuttamiseen liittynyt, sillä miehen tullessa kentälle Kolumbia johti ottelua jo 3-1 ja oli jo käytännössä varmistanut lohkovoittonsa. 4-1-loppulukemat kaunisteli vielä James Rodríguez.
Kolumbian muista maaleista vastasivat Juan Guillermo Cuadrado pilkusta ja kahdesti osunut Jackson Martinez. Ensimmäisen jakson jälkeen ottelu oli vielä 1-1-lukemissa. Japanilta tasoituksen jakson loppuun oli ehtinyt puskea Shinji Okazaki.
Kolumbian lisäksi C-lohkosta jatkaa Kreikka, joka kaatoi Norsunluurannikon maalein 2-1 (uutinen).
MM-turnauksen viiden vanhimman pelaajan listan löydät täältä!
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”

- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa