Antti Muurinen: ”Meitä odottaa valkovenäläinen sauna”
MYPA:n pelit jatkuvat Eurooppa-liigan 2. karsintakierroksella, kun vastassa on FC Dinamo Minsk Valko-Venäjältä. Seura on muutaman kaliiberin MYPA:a suurempi.
– Alla ovat tietysti jatkopaikka Färsaarilla ja 3-0-voitto Veikkausliigassa, joten lähdemme hyvillä mielin matkaan. Asetelma on Daavid vastaan Goljat. Vastustaja osti juuri 500 000 eurolla pelaajan, ja kyseessä on erittäin varakas joukkue, Antti Muurinen kertoo seuran verkkosivuilla.
Muurinen osaa odottaa kovaa koitosta, ”valkovenäläistä saunaa”.
– Nettisivuilta on mahdollista tutkia joukkuetta. Heillä on venäläisen pelaajan teknisyyttä, nopeutta, taitoa ja vastaiskupelaamista. Meitä odottaa siellä valkovenäläinen sauna, ja he prässäävät meitä alusta asti ylhäältä kiinni, Muurinen miettii.
MYPA:n resepti ottelun alla on selvä:
– Tilanne on se, että olemme siellä puolustuskannalla, eikä kukaan odota varmasti mitään muuta. Puolustuspelin täytyy olla vahvaa. Meillä on kaksi nollapeliä alla, ja täytyy jatkaa samalla linjalla. Virheisiin ei ole varaa. Puolustuspelin tiiviyden lisäksi omaa pelaamista pitää olla riittävän paljon, että emme ole koko aikaa jyrän alla, Muurinen muistuttaa.
MYPA:n pelaajtilanne otteluun on hyvä. Pitkään sivussa olevien Sasha Anttilaisen ja Stefanon lisäksi joukoista puuttuu perhesyiden vuoksi Pekka Sihvola.
FC Dinamo Minsk-MYPA pelataan torstaina Suomen aikaa klo 18.30 alkaen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran