Huuhkajat taisteli tasapelin – voitto ei ollut kaukana!
Kuva: Juha Tamminen
Suomi ja Kreikka tarjoilivat runsaslukuiselle Olympiastadionille varsinaisen jännitysnäytelmän. Huuhkajat oli lähellä nousta voittoon asti tappioasemasta. Loppulukemat kirjattiin 1-1.
Huuhkajien kannalta ottelu alkoi hyvin. Jo ensimmäisten minuuttien kohdalla Suomi oli lähellä maalintekoa. Kulmapotkutilanteessa pallo pelattiin hyvään paikkaan Tim Sparville, mutta keskikenttämies ohjasi pallon sisäterällään aavistuksen oikean tolpan ohi.
Avausjakso mentiin tasaisissa merkeissä ja tasalukemissa, kunnes Kreikka pääsi iskemään kuin varkain. Nikos Karelis jäi 24. minuutin kohdalla vapaaksi rangaistusalueen kulmassa. Karelisin veto oikean tolpan juureen oli tarkka ja luja. Maalivahti Niki Mäenpää haroi ilmasta vain tyhjää.
Johtoaseman jälkeen Kreikka ei hirveästi ottanut riskejä pelissään. Suomi nosti aktiivisuuttaan hyökkäyspäähän, mutta todelliselle tonteille Huuhkajat eivät päässeet enää ensimmäisen jakson aikana.
Yllättävä sankari
Avauksen yllätysnimi Jarkko Hurme räjäytti Olympiastadionin 55. minuutin kohdalla. Hurme pelattiin upealla syöttökombinaatiolla laidasta läpi, ja laitapakki pöllytti komealla rintapotkulla pallon alakulmaan. Maali tuli päävalmentaja Mixu Paatelaisen muutosten jälkeen. Toiselle jaksolle luotsi oli ottanut Perparim Hetemaj’n pois kentältä ja laittanut tilalle Kasper Hämäläisen. Näin Roman Eremenko pääsi nousemaan keskikentällä oksan ylemmäs. Paatelaisen muutokset piristivätkin Suomen peliä ja toivat siihen kaivattua aktiivisuutta hyökkäyssuuntaan. Hurmeen maali oli kirsikka kakun päälle. Ja voittoonkin Suomella oli hyvä mahdollisuus. Noin vartti ennen loppua Kreikan vapaapotkun jälkeen Suomi hyökkäsi nopeasti. Tilanteesta syntyi peräti 4 vs 1 -hyökkäys. Teemu Pukin tilalla vaihdetun Joel Pohjanpalon syöttö kuitenkin jäi vastustajalle ja tilanne kuivui kokoon. Katso lohkotilanne ja lohkon kaikki tulokset erikoissivultamme!LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa