HJK:n entinen huippulupaus janoaa sopimusta HIFK:hon
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigadebyyttinsä HJK:ssa vuonna 2011 tehnyt hyökkääjä Kastriot Kastrati on parhaillaan Helsingin IFK:n testattavana.
Suomen poikamaajoukkueissakin useaan otteeseen urallaan esiintynyt kosovolaislähtöinen Kastrati, 21, on ollut alkutalven ajan tulevaksi kaudeksi Veikkausliigaan nousseen HIFK:n testattavana. Hyökkääjä pelasi tähtirintojen paidassa täydet minuutit viime viikonlopun Liigacupin ottelussa IFK Mariehamnia vastaan.
Nuorukainen on toiveikas sen suhteen, että ennen alkavaa kautta takataskussa on sopimus nousijaseuran kanssa.
– Ei ole vielä tullut ei tai joo-vastausta, mutta toivotaan toivotaan, että saadaan diili, Kastrati sanoo SuomiFutis-sivustolle.
HIFK:n päävalmentaja Jani Honkavaara on entuudestaan Kastratille tuttu mies. Hyökkääjän kolme vuotta vanhempi velipoika Mergim Kastrati edusti seuraa muun muassa kausina 2011-12, ja ”Kassu” oli monesti katsomassa punapaitojen otteluita ja harjoituksia.
– Olen joskus ollut pieni HIFK-fani, koska ”Gimi” pelasi ennen täällä. Tunnen ”Honsun” siis entuudestaan. Soitin hänelle itse, vaikka en ollut silloin edes varma, tulenko vielä silloin treeneihin, Kastrati taustoittaa.
Kastrati on uransa aikana edustanut liigatasolla HJK:ta, FC Hakaa sekä ilman veikkausliigalisenssiä tulevalle kaudelle jäänyttä FC Honkaa. Hänet muistetaan muun muassa debyytistään HJK:n edustusjoukkueessa vuonna 2011. Silloin 18-vuotias Kastrati iski kaksi maalia ja alusti kaksi osumaa Klubin 10-0-voitossa Bangor Citystä Mestarien liigan 2. karsintakierroksella.
Viime kaudella Kastrati pelasi Kakkosessa FC Myllypuron joukkueessa, jonka riveihin hän liittyi kesken kauden. Hän pelasi helsinkiläisjoukkueen paidassa 17 ottelua, jossa hän osui huikeat 13 kertaa. Ennen viime kauden alkua Kastratilla oli virityksiä ulkomaille, mutta siirrot kariutuivat jo alkuvaiheessa.
– En tiedä oliko niiden (siirtojen) epäonnistuminen sitten Hongan vai muiden joukkueiden syy, mutta se on sana sanaa vastaan.
– Tajusin, ettei se (Kakkonen) ole minun tasoni, mutta ei ollut vaihtoehtoja. Jos menee johonkin Ykkösen jengiin kesken kauden, ei ole varmaa saako peliaikaa, Kastrati tokaisee.
Kakkosessa vajaan pelatun kauden jälkeen Kastratin tavoite on vakiinnuttaa pelipaikka Veikkausliigassa. Tavoitteena on saada alle ehjä kausi, jonka jälkeen tähtäin olisi jälleen muutaman askeleen korkeammalla – ulkomaan kentillä.
– Puhuimme agenttini kanssa, että olisi järkevää nyt päästä tosi hyvään kondikseen ja että teen maaleja liigassa. Tavoitteet ovat edelleen ulkomailla, pitää olla intohimoa.
Christos Zavros
Twitter @CZavros
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva