Jari Litmanen muistelee laajassa haastattelussa: ”Suoraan kasarmilta Barcelonan vieraaksi”
Kuva: Juha Tamminen
Jari Litmasen mittavalle uralle mahtuu monia ikimuistoisia hetkiä. Yksi niistä liittyy Suomen armeijaan ja FC Barcelonaan.
– Menin suoraan kasarmilta Barcelonan vieraaksi. Sen lisäksi kävin parissa muussakin seurassa, joista palasin aina kasarmille, Litmanen muistelee Commonwealth Cup -turnauksen verkkosivuilla julkaistussa haastattelussa.
Kyseessä oli Ilta-Sanomien tähtikisan voittajan palkinto, jonka Litmanen pokkasi Reippaan paidassa pelatessaan. Palkintona oli reissu Barcelonaan, johon nuori Litmanen matkusti siis suoraan armeijan harmaista.
Litmanen on parhaillaan Suomen U21-maajoukkueen kanssa Commonwealth-turnauksessa Pietarissa. Hän on matkassa neuvonantajana, sekä tutustumassa U21-maajoukkueen toimintaan. Turnausjärjestäjien tekemässä haastattelussa ihmeteltiin Litmasen suorittamaa asepalvelusta, juuri kun eurooppalaiset seurat alkoivat olla kiinnostuneita hänen allekirjoituksestaan.
– En ole ajatellut sitä ikinä. Siihen aikaan nuorten oli ihan tavallista mennä armeijaan. Marssin aseen kanssa, kuten kaikki muutkin.
Menestyneitä Jareja riittää
Litmanen palasi haastattelussa uransa kulta-aikaan, 90-luvun puoliväliin, jolloin hän voitti Ajaxissa mm. Mestarien liigan ja turnauksen maalikuninkuuden, Hollannin mestaruuden sekä valittiin mm. maailman kolmanneksi parhaaksi pelaajaksi. – Se Ajax oli erityisen vahva joukkue ja tunnettu jalkapalloälystään. Se oli minulle urani parasta aikaa. Entä kuinka Litmanen tänä päivänä jaksaa olla mukana harjoituksissa ja jalkapallossa? – Nämä harjoitukset eivät ole minulle työtä – tämä on intohimoni. Tykkään harjoitella ja pitää itseni kunnossa. Pidän jalkapallosta enkä ikinä kyllästy siihen. Se on elämäntapani. Turnausjärjestäjä halusi vielä haastattelun lopuksi tietää, mikä taika nimeen ”Jari” Suomessa kätkeytyy, sillä myös Suomen paras jääkiekkoilija kantaa etunimeä Jari (Kurri). – Se on vain sattumaa, Litmanen naurahtaa. – Toki ”Jari” on ollut urheilussa hyvä nimi. Olympiavoittoa juhlinut mäkihyppääjä Jari Puikkonen on vieläpä kotikaupungistani Lahdesta.LUE MYÖS:
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan