Suomi nyhjäsi loppuun asti – nolo tulos tuliaisina
Jalkapallomaailmassa piskuinen Jemen niisti torstaina tasapelin Suomelta harjoitusottelussa Arabiemiraateissa. 0-0-tulosta voi pitää Huuhkajille jokseenkin kiusallisena, sillä Jemen majailee Fifa-rankingissa vasta sijalla 176.
Toki lieventävänä asianhaarana voi pitää sitä, että Suomikin oli liikkeellä kakkos- tai jopa kolmosjoukkueellaan, ja monen pelaajan seurajoukkue Pohjoismaissa on vasta hiljattain aloittanut valmistautumisen uuteen kauteen.
Ruotsi-pelin maalintekijä Roope Riski oli ensimmäisellä jaksolla pari kertaa vaarallinen mutta jäi toisella jaksolla pimentoon, kun Huuhkajat siirtyi 4-4-2-ryhmitykseen Tim Väyrysen tultua kaveriksi kärkeen.
Lähimmäksi maalintekoa pääsi kuitenkin Riski, jonka kelpo veto painui hieman oikealta ohi avausjaksolla. Toisella jaksolla Riski osui kulmakahinassa tolppaan. Väyrysellä taas pelaamattomuus näkyi kauas, vaikka muutama tekopaikka siunaantuikin.
Avausjakson vaarallisin paikka oli Jemenillä, mutta maalilla Henrik Moisander venyi mainioon torjuntaan. Toisen jakson lopulla Moisander pysäytti vastustajan läpiajon, Jemenin ainoan paikan.
Huuhkajien kausi jatkuu maaliskuun lopussa tärkeällä EM-karsintaottelulla Pohjois-Irlannin vieraana.
LUE MYÖS:
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”