Vastustajan managerilta harvinainen kohteliaisuus – ”Alexis on Valioliigan paras”
Kuva: Getty Images
Täksi kaudeksi Arsenaliin siirtynyt Alexis Sanchez on heti säväyttänyt tykkimiesten paidassa. Hän on saanut fanikseen myös Manchester Cityn manageri Manuel Pellegrinin.
Sanchez on tehnyt tällä kaudella jo 12 maalia ja ollut selkeästi joukkueensa ykkösnimi. Chileläinen Pellegrini on myös huomannut maanmiehensä vahvat otteet.
– Näen hänen yrittävän jokaisessa ottelussa, näyttävän hienoa sitoutuneisuutta, kunnianhimoa ja kypsyyttä, jota tarvitse parantaaksesi peliä vuosi vuodelta. Olen onnellinen hänen puolestaan, sillä hän on tällä hetkellä paras jalkapalloilija Englannissa, Pellegrini suitsutti AS-lehdessä.
Pellegrinin mukaan Sanchez on ottanut tällä kaudella jättiharppauksen eteenpäin erityisesti maalien muodossa.
– Olen aina pitänyt häntä maailmanluokan pelaajana. Ainoa mistä pystyisin häntä kritisoimaan, oli se, ettei hän tehnyt tarpeeksi maaleja. Hän ei ollut maalintekijä, mutta hän on parantanut silläkin saralla kahden viime vuoden aikana.
– Alexis on kehittynyt viimeisten vuosien aikana. Hänen aikansa Barcelonassa oli erittäin hyödyllinen pelaten hyvässä joukkueessa loistavien pelikavereiden kanssa, Pellegrini toteaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous