Hamburger SV hankki Chilen maajoukkuemiehen – ”Kyvyt nähty korkeimmalla tasolla”

Bundesliigassa putoamisuhan alla viime kauden tapaan oleva Hamburger SV on vahvistanut rivejään Chilen maajoukkuemiehellä Marcelo Diazilla.
MM-kisoissakin nähty ja joukkueensa pelit alusta loppuun pelannut 28-vuotias puolustava keskikenttämies siirtyy Saksaan sveitsiläisestä FC Baselista.
– Näimme jo MM-kisoissa hänen hyvän tasonsa viime kesänä. Hän on pelaaja, joka haluaa pallon ja on valmis ottamaan vastuuta hankalissakin tilanteissa. Saamme hänestä linkin puolustuksen ja hyökkäyksen välille kun äynnistämme peliämme. Sellaista odotan häneltä ja olemme nähneet hänen kykenevän pelin tekemiseen korkeimmalla tasolla, HSV:n urheilujohtaja Peter Knaebel kommentoi seuransa kotisivuilla.
Diaz läpäisi maanantaina lääkärintarkastuksen ja teki sopimuksen kesään 2017.
HSV on sarjassaan kolmanneksi viimeisenä, kun kaksi heikointa putoaa suoraan ja kolmanneksi viimeisin joutuu karsintaan. HSV pelasi viime kaudellakin karsinnassa selvittäen sen kuitenkin kunnialla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan